Kreikan lahja

Ihana Kreikka keikkuu konkurssin partaalla, mutta onneksi me kulinaristit ainakin olemme sieltä saaneet paljon hyvää. Moussakan lisäksi mieleen tulee ensimmäisenä Tsatsiki-kastike. Sehän sopii myös melkein mihin tahansa; salaatin kostukkeeksi, uuniperunan kyytiin, pihvin päälle, mielikuvitus tsatsikin käytössä lie ainoa rajoite.
Seuraava ohje ei varmaankaan ole aito ja alkuperäinen, minä teen sen noin ja tykkään kyllä. Eikä kukaan muukaan ole pois sylkenyt.

Tsatsiki
2dl kreikkalaista, ihanaa paksua jugurttia (tai ihan tavallista kermaviiliä valutettuna)
n. 2/3 kurkkua karkeana raasteena (puristele liika neste ihan käsipelillä)
pari valkosipulin kynttä puristettuna
1 tl raastettua sitruunan kuorta
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl valkopippuria
pari tippaa tabascoa
juoksevaa hunajaa (tai sokeria) maun mukaan
muutama tuore mintunlehti silputtuna (tai n. 1/2 tl kuivattua minttua kämmenpohjassa murskattuna)

Grillauskastikkeeni tai mikä lie marinadin ohjetta on myös kovasti kyselty, joten käyköön armo oikeudesta tällä kertaa. Soosin olen siis aivan alunperin kehittänyt ribsejä maustamaan, mutta se sopii myös kalalle ja kanalle mausteeksi.
Saimme tässä eräänä päivänä tuoreen siian ja perkuun jälkeen se fileoitiin ja leikattiin n. kalapuikkokokoon. Palat suolattiin ja pippuroitiin kevyesti, minkä jälkeen ne uitettiin kananmunassa ja kieriteltiin korppujauhoissa. Kypsennys tapahtui ihan tavallisella paistinpannulla runsaassa öljyssä. Ei tarvi kauan kypsytellä pieniä paloja. (Kanan tai broilerin rintafileen voi muuten valmistaa ihan samalla edellä mainitulla tavalla). Friteerattuja siikapaloja sitten dippailtiin tähän soosiin:

BBQ-kastike
2 dl öljyä
1 dl soijaa
1 dl HPtä
1/2 dl punaviiniä
1/2 dl tummaa siirappia
n. 1 rkl kuivattua rosmariinia ja timjamia (siis molempia 1 rkl), jauhetaan morttelissa
n. 1 rkl kokonaisia mustapippureita morttelin kautta
valkosipulia maun mukaan puristimen läpi, tähän määrään laitan itse n. 4 kynttä

Tässä vielä kuva tsatsikista.

Ja tämän tuoreempaa ei sitten olekaan!

Esikoinen kävi aamulla kalassa isänsä ja pappansa kanssa. Saaliiksi saivat aikamoisen kasan ahvenia ja pari mitan mukaista kuhaakin. Sain hyvän välipalan. Ja samalla aamiaisen ja lounaan. Kuhat fileoitiin, sitten sivelin pinnalle ihan vähän suolaa ja oliiviöljyä ja kääräisin fileiden ympärille siivut ilmakuivattua kinkkua. Paistelin niitä molemmin puolin tosi kuumalla kuivalla pannulla ja viimeistelin pinnan pestokastikkeella. Vuohenjuustoviipaleet ruskistuivat lopuksi ja asettuivat kuhafileiden päälle. Aika hyvää, vaikka itse sanonkin! Tämänkin kanssa olisi sopinut se kesäsalaatti eli rucola-kirsikkatomaatti.

Pestosta muuten sen verran, että itsetehtyä ei mikään voita! Reseptejä löytyy netistä pilvin pimein, joten en sellaista yksityiskohtaisena tähän laita. Raaka-aineet ovat kuitenkin periaatteessa aina samat: tuore basilika, paahdetut pinjansiemenet, parmesanraaste, valkosipuli ja oliiviöljy. Ja kaikki sitten vaan tehosekoittimeen, (tai mortteliin) helppoa kuin heinänteko ja ehdottomasti kannattavaa! Pinjansiemenet tuovat makuun pehmeyttä ja valkosipuli tietenkin voimakkuutta, eli maun mukaan kumpaakin. Valmiin peston tulisi olla jokseenkin juoksevaa, ei kuitenkaan ihan öljymäistä. Joissain resepteissä käytetään pinjansiementen tilalla auringonkukan siemeniä, en ole kokeillut, enkä kokeile. Joskus myös parmesanin sijaan tai lisäksi käytetään pecorinojuustoa, sitäkään en ole kokeilllut. Pestoahan voi tietysti muunnella (kuten melkein kaikkia muitakin reseptejä) suomalaisittain, esimerkiksi persilja- tai tillipestoa. Mikä voisi olla kyllä piste iin päällä kalaruuan kanssa.

Aurinko suuteli meitä eli rypäleitä poimimassa

Talomme kaikkein aurinkoisimmalla ja tuulensuojaisimmalla seinustalla kasvaa aito, oikea viiniköynnös. Paino sanalla aito, sillä lähes kaikki ohikulkijat epäilevät rypäleiden aitoutta. Hmph, sanon minä. Ihan huvikseniko ripustelisin n. 1000 kpl muovirypäleitä ulos köynnökseen?!

No, joka tapauksessa Zilga-köynnös on n. 10-vuotias ja siirretty nelivuotiaana nykyiselle paikalleen. Ensimmäisen kunnon sadon se antoi kaksi vuotta sitten ollessaan siis esikouluiässä. Se kasvaa ja rehottaa hullun lailla ilman mitään lannoitusta saatikka kastelua. Syksyisin sitä vähän on siistitty leikkaamalla ylipitkinä rehottavia haaroja pois ulko-oven yläpuolelta. Sadosta on tähän asti puristettu tuoremehua, sillä rypäleet ovat aika pieniä ja jokaisessa on 3-4 isoa siementä, joten ihan sinällään syötäviksi ne eivät oikein sovellu, vaikka makeita ja mehukkaita ovatkin. En osaa kuvailla makua muuten kuin sanalla kukkea. Kaupasta ei sen makuisia saa.

Mehun puristamisesta jääneet rypäleiden kuoret ja hedelmälihamössön heitin pulloon ja sekaan vähän sokeria ja pullo täyteen kirkasta viinaa. Jouluna tein tästä "rypälelikööristä" ehkä maailman parasta glögiä. Eli keittelin vettä, sokeria, kaneli- ja vaniljatankoa, kokonaisia neilikoita ja tähtianista. Mittasuhteista en osaa sanoa mitään, mutta vettä oli ehkä noin litran verran ja sokeria 1 desi, 1 kaneli- ja 1 vaniljatanko, kymmenkunta neilikkaa ja viisi tähtianista. Tuohon määrään 1-2 dl likööriä. Vei kielen mennessään. Kuopus ihmetteli, miksen alkaisi glögitehtailijaksi.

Tänä vuonna vihdoin päätin kokeilla tehdä rypäleistä punaviiniä. En ole koskaan tehnyt edes peruskotiviiniä, joten sain seikkailla internetin ihmeellisessä maailmassa tuntitolkulla. Turhaan, aivan turhaan. Keskustelu- ja muilla palstoilla on sivutolkulla erilaisia kotiviiniohjeita ja jostain löytyi jotain punaviinin teko-ohjeitakin. Ylimalkaisia ja summittaisia sekä keskenään ristiriitaisia. Joten maalaisjärjellä mennään.

Syksyn sato, 15 kg!

Sadonkorjuuapuna hääri ystävätär, jonka pitkäaikaisena haaveena on ollut päästä "polkemaan viiniä". (ja jonka mm. olen tutustuttanut punaviinien herkulliseen maailmaan). Kerran matkustimme jopa Toscanaan viinin polkemistarkoituksessa, mutta reissu oli sen verran raskas, ettemme jaksaneet edes etsiä mitään viinitiloja. Ja sitä paitsi taisimme olla paikalla vähän väärään aikaan, sato oli jo korjattu ja poljettu. Se tästä aiheesta. Ehkä kerron joskus tarkemmin tuosta reissusta, nyt se jo vähän naurattaakin.

Sadonkorjuussa tarvittiin myös naista pidempää, yläoksat ovat sen verran korkealla, ettei meidän kädet ylettyneet sinne. Sitä paitsi myöskään tikkaille kiipeäminen ei ole meidän kummankaan leipälaji. Esikoinen hätisteltiin aamu-unestaan sitten reippaasti rypäleitä poimimaan.

Arvelimme käsikopelolla kokonaissaaliin olevan maksimissaan kymmenen kiloa, eli arviointikykymme huomioon ottaen marjoja olisi ollut siis n. kolme kiloa. Yllätys, hämmästys ja ilo oli suuri, kun vaaka näyttikin viittätoista kiloa!

Koska viininvalmistuksessa hygienia tuntui olevan kaikkien nettipalstojen perusteella suurin ja tärkein tekijä, erottelimme marjat rangoista hyvin hygieenisesti eli hanskat kädessä. Jälkeenpäin luin jostain, että marjat olisi pitänyt huuhtoakin. Se olisi sekä puhdistanut rypäleet että estänyt luonnonhiivalla käymisen. Se nyt jäi tekemättä tällä kertaa.
Mutta jalat sentään pestiin huolellisesti!

Ihan pelkällä jalkapelillä rypäleiden murskaaminen ei onnistunut (sitä paitsi: varpaat alkoivat palella!). Lopuksi avuksi otettiin ihan tavallinen puinen perunanuija. Silmämääräisesti arvioituna mehua saattaisi olla n. 10 litraa.

Mehun puristamisen jälkeen laitoin saavin pariksi päiväksi viileään, jotta se ei lähtisi käymään ennen aikojaan ja jotta kuorista irtoaisi väriä ja makua riittävästi. Saavi on kevyesti peitetty, joten liemi saa happea, mutta kärpäset eivät lientä. En tiedä, onko tämä oikein tehty, kun mistään ei selvinnyt, pitääkö tässä vaiheessa antaa vai ei sitä happea. Ylihuomenna siirrän saavin saunan pukuhuoneeseen, missä on lattialämmitys. Ohjeen mukaan nesteen pitäisi olla +23-25 -asteista. Miten sen lämmitän, on vielä mietinnän alla. Palataan asiaan.

Valmis mehumössö

Kiirettä on pitänyt - silti on muistettu syödä!

Jotenkin kävi vain niin, että kesä meni ja syksy tuli. Kesä oli sen verran hektistä aikaa, työstä johtuen, etten ole kerta kaikkiaan ehtinyt edes miettiä blogin päivittämistä. Mutta nyt ehkä työrintamalla rauhoittuu sen verran, että joskus ehdin jotain kirjoitellakin.

Kiireestä johtuen - ja auringosta ja laiskuudesta ja kesän huumasta - unohtui myös karppaaminen. Perunaa tai pastaa olen kyllä nauttinut kohtuudella, so. pari kertaa viikossa. Leipää "ihan vahingossa" meni kyllä varmasti päivittäin. Yhden ainoan "jauhomakkaran" (Atrian Hiillos) maistoin, ja siitä olen ylpeä. Tai itse asiassa en ole, koska se maistui suoraan sanoen p****lta!

Kesän ehdoton ykkösherkku oli grillattu tai pannulla paistettu halloumijuusto. Lisää halloumista täällä. Uusi löytö minulle, mutta ah mikä herkku! Halloumi on usein kovin suolaista, mutta ennen sen kypsentämistä kannattaa maistaa pieni pala, ja jos tuntuu liian suolaiselta, sitä voi liottaa kylmässä vedessä pari tuntia. Ainakin S-ryhmän kaupasta saatava Filos on sopivan suolainen. Ennen kypsentämistä se leikataan n. 1 cm siivuiksi ja sitten vain pannulle tai grilliin. Grillattaessa kannattaa käyttää foliota alla, sillä halloumi on helposti murenevaa ja erittäin herkkä kypsymään liikaa, eli pinta palaa ja väri tulee tosi nopeasti, ihan parissa minuutissa. Minä jalostin tuota herkkua marinoimalla sitä pari tuntia, eli sivelemällä pintaan oliiviöljyä ja heittämällä päälle kuivattuja yrttejä. Halloumi on valmiiksi maustettu ripauksella minttua, mutta minun makuuni sitä on yleensä liian vähän, joten lisämaustaminen on tarpeen. Yrttisekoituksessani oli basilikaa, rakuunaa, minttua, oreganoa ja ehkä myös vähän timjamia. Kaikki käy siis. Kypsennetty halloumi kannattaa syödä heti, kuumana tai edes lämpimänä, sillä jäähtyessään se muistuttaa lähinnä kumia.

Grillattu halloumi nautittiin hyvin yksinkertaisen kesäsalaatin kera, jossa oli rucolaa ja kirsikkatomaatteja, mausteena ainoastaan hyvää punaista balsamicoa. Jalostin myös kirsikkatomaatteja paahtamalla niitä hetken kuumassa uunissa. Eli tomaatit halkaistaan, pinnoille lorotetaan oliiviöljyä ja päälle ripaus suolaa, mustapippuria ja sokeria. N. 5-10 minuuttia 220 asteessa riittää tuomaan tomaateille taivaallista makua ja makeutta. Ruokaisammassa versiossa salaatin rinnalle grillattiin bratwurstia. Kesällä söin tätä ehkä pari kertaa viikossa. Valitettavasti tuoreen ja rapeakuorisen patongin kera...tämä kaikki huuhdottiin alas sen pirskahtelevan Frizzantinon kera. Kesäruoka ja kesäjuoma.