Kas kas - kasvispäivä

Vähän syntinen olo siitä eilisestä pizzailusta. Onneksi ihan vähän vaan. Tänään ei sitten hyötyliikuta, päätti taivahan pappa siunaten päätöksensä hienoisella vesisateella. Hyötyliikuntaa ei sitäpaitsi voi harrastaa muuta kuin aurinkoisella säällä. Saa samalla terveen värin kasvoille. Ja kunhan ilmat vähän vielä lämpenevät, myös käsivarsiin.

Kauppakäynnin jätin taas tänään väliin. Jääkaapista löytyi jämäkasviksia, ihan syötäviä vielä, hyvät värit ja napakka koostumus. Kukkakaali oli kyllä siinä rajoilla, raakana en olisi ehkä syönyt, vähän nahkean oloinen kaveri.

Eli syntyi FRITEERATUT KASVIKSET, jota varten pilkoin porkkanaa, parsa- ja kukkakaalia, varsiselleriä ja kesäkurpitsaa aika rouheiksi paloiksi ja höyrytin niitä hetkisen al denteksi. Kasvien höyryttämisessä tai keittämisessä kannattaa olla tarkkana, ettei mene pitkäksi. Liikaa keitetyt ja vetiset löllökasvikset ovat ällöjä. Tässä tapauksessa ihan muutama minuutti, ei yli viittä ainakaan, riittää, koska kypsyminen jatkuu vielä pannulla.
Tein nyt noin kahden aterian annoksen (minkä siis söin kokonaan = ähky). Keitetyt/höyrytetyt kasvit kannattaa huuhtoa kylmällä vedellä, jos niitä ei käytä heti ja sitten jääkaappiin kannelliseen astiaan käyttöä odottamaan. Säilyy värit nätimpinä. Tää on taas tätä estetiikkaa.
Friteerasin kasveja vielä pannulla oliiviöljyssä, tulee kiva väri ja rapsakka pinta. Rasvahan ei ole kiellettyjen listalla karppaajalla, mutta kohtuus tietysti siinäkin. Mausteeksi vähän suolaa ja tuoretta timjamia, kun sitä näkyi vielä olevan.
Pilkoin sekaan vielä pienen pätkän bratwurstia, Pirkkaa, uusi tuttavuus. Kypsensin sen tietysti pannulla ennen kasviksia. Paistovaiheessa löysin jääkaapista vielä palan fenkolia, jonka suikailoin sipulin tapaan ja heitin pannulle bratwurstipätkien joukkoon. Koreuden pinnalle murustelin fetajuuston jämät. Ja kirsikkatomaatin vähän väriä antamaan.  Ja kiepautus mustapippurimyllystä. Nälkä on paras mauste...

Ähkyannos!

Sitäpaitsi...

Odotettavissa-pizza

Niinhän siinä sitten kävi. Sorruin, mutta sehän nyt oli lähinnä ajan kysymys. Pizzanhimo ylitti (onneksi) makeanhimon. Väsäsin tuollaisen sitten iltapalaksi. Täytteenä on vain ihan vähän aurajuustoa, ihan vähän fetaa ja aika paljon kirsikkatomaatteja. Ja intohimoisesti rakastamaani rucolaa tietenkin. Eikä juustoraastettakaan ole kuin ihan vähän. Sitäpaitsi: piti kyllä kiskoa neljättä päivää sitä kepeää borssikeittoa, mutta olin unohtanut sen yöksi hellalle, enkä uskaltanut sitä enää upottaa.

Sitäpaitsi: söin aamupalaksi vain lasillisen boysenmarjakiisseliä kera niiden kahden pakollisen kahvikupillisen. Ja lounaaksi purkillisen rasvatonta raejuustoa kirsikkatomaateilla höystettynä.

Sitäpaitsi: kannoin aamupäivällä melkein kuution polttopuita pihalta puuvajaan. Ja pinosin ne tietenkin millimetrin tarkasti siistiin pinoon, tai oikeammin kahteen. Siinä sai kyllä päivän venytykset.

Sitäpaitsi: sen lisäksi haravoin pari tuntia, taas. Sen lisäksi olin reippaana aputyttönä autoni renkaanvaihto-operaatiossa.

Sitäpaitsi: viime syksynä ostamani (kokeilematta tietenkin) koon 40 farkut, jotka eivät siis kotona mahtuneetkaan jalkaan, solahtivat sujuvasti ylleni aamulla ja vyötä olisi kaivattu! Eikä tuossa pizzapohjassa ole hiilareita varmaan nimeksikään.

Päivän klapishown jälkeen (kyykkyyn-ylös-5 m kävely puuvajalle-pinoaminen ja tämä n. 50 kertaa) takareisi- ja pakaralihakset ilmoittavat iloisesti läsnäolostaan. Samoin "hauikset", Hyötyliikunta kunniaan. Ei tarvi paljon sauvakävellä. Enkä mä ehtiskään, kun on noita muita hommia sen verran.

Sitäpaitsi: en syönyt tuosta pizzasta kuin puolet.

Mitä tänään(kin) syötäisiin?

Tuleekohan tästä sittenkin ruokapäiväkirja? Tänään en käynyt edes kaupassa, muutenkin pyrin välttämään kaupassakäyntiä viimeiseen asti, ei kuulu lempihommiin lainkaan (kenkäkauppa on asia erikseen). Eli pyrin ostamaan kerralla ainakin 3-4 päivän ruokatarpeet. Ja nälkäisenä ruokakauppaan ei kannata mennä, silloin kärryistä saattaa löytyä mitä tahansa yllättävää.
Maanantaina hain nuo borssikeitto- ja suikalesalaattiainekset sekä vihreää parsaa ja kesäkurpitsaa. Ja vähän bratwurstia, siitä on tullut näköjään uusi suosikki. Kokeilen kaikkia erilaisia, tähän asti paras on ollut Gero Geickin yrttibratwurst. Sitäpaitsi bratwurstissa on vallan kauhean vähän niitä hiilareita, se kun ei ole mitään jauhomakkaraa.

Keittiössä on ollut rauhallinen päivä, aamiaisen kuittasin kahdella kahvikupillisella, sitten pari tuntia reipasta haravointia ja lounaaksi lämmitin edellispäiväistä borssikeittoa. Sitä riittää vielä huomiseksikin. Se onkin sitten jo neljäs päivä sitä lajia, saattaa riittää tällä erää. Smetana oli loppu, joten korvasin sen tankealla bulgarian jugurtilla. Hyvin upposi. Tosin harkitsin hunajalirausta jugurtin päälle, kaipasin smetanan makeutta. Pystyin kuitenkin vastustamaan kiusauksen. Iltapalaksi tein samanlaisen salaatin kuin eilen, terästettynä kesäkurpitsalla. Ja myöhäisiltapalaksi meni pari desiä sitä bulgarialaista kera mustikkakeittotilkan (Valio). Tuohon annokseen lorahti sitten vajaa ruokalusikallinen sitä hunajaa. Makeanhimo on valtava, melkein sietämätön! Myös siksi vältän kaupassakäyntiä...

Juokseva hunaja on muuten yksi aines, minkä pitää keittiöstä myös löytyä. Se on vähän samanlainen kuin valkosipuli, käy mausteeksi melkein ruokaan kuin ruokaan. Valkosipuli ei sovi mannapuuroon kylläkään, kokeiltu on.

Olen joskus kuullut ns. kymmenen kerran "maistamissäännön". Eli jos joku maku ei miellytä, kymmenen maistamiskerran jälkeen siitä alkaakin pitää. Uskon siihen. Kokemusta on nimittäin. Hyvä esimerkki on juuri hunaja, äiti tuputti sitä meille aina pienenä ja inhosin sitä niin paljon, että kerran oksensin itkien olohuoneen lattialle. Äiti luovutti. Vasta nyt aikuisena olen alkanut melkein himoita sitä. Toinen esimerkki on varsiselleri. Voi luoja, miten voin pahoin, jos joskus sain salaatin joukossa sitä suuhuni, ihan kammottavaa. Nykyään voin popsia selleriä ihan raakana, ja käytän sitäkin salaateissa ja keitoissa aika paljon makua antamaan. Toimiikohan tuo 10 kerran taika myös kalanmaksaöljyyn? En uskalla ottaa riskiä, siis edes maistaa sitä. Yök. Kalanmaksaöljykin oli näitä äidin terveysintoilupakotus-vouhotuksia, eikä hän millään uskonut ettei se ole lasten syötävää, ennenkuin iskän kanssa salaa kaadettiin loppupullollinen vessanpönttöön. Siinä vasta järkimies! Äiti luovutti taas. Omille lapsilleni en ole edes yrittänyt tuota myrkkyä tyrkyttää. Olisivat kiitollisia.

Lisää siitä "filosofiasta"

En todellakaan ole mikään gurmeekokki. Käytän eineksiä, jos on tarvis. Jos on kiire tai ei huvita kokkailla. Useimmiten kyllä tuunaan niitäkin. Vaikka noin viimeisen kymmenen vuoden aikana valmisruuan ja einestenkin maku on onneksi parantunut huomattavasti. Mutta kyllä sen eron maussa silti huomaa, esimerkiksi pakastevihannekset vs. tuoreet. Tai einespinaattiletut vs. itse paistetut. Eineslihapullia en osta koskaan, eihän niistä oikeasti voi tietää, mistä ne on tehty. Eikä pannulla rasvassa tummanruskeaksi paistetun lihapullan makua voita juuri mikään. Tosin, kun lapset olivat pieniä, he joskus halusivat ehdottomasti niitä kammottavia Jalostajan lihapullia kastikkeessa. Jotka näyttivät koiranruualta. Muksut varmaan tykkäsivät niistä siksi, ettei tarvinnut pureskella. Saivat niitä kerran jollain venereissulla, kun oli pakko olla hätävararuokaa varastossa. Einespizzat, buuhhh. Mutta maksalaatikon ostan aina valmiina, kerran vuodessa sitä pitää saada. Tosin olen sitäkin joskus itse tehnyt (ja oli muuten paljon parempaa kuin valmistuote, rusinoilla tai ilman).

Maustamisessa vältän liiallista suolan käyttöä, sopiva suola tuo sopivasti ruuan maut esiin. Ja kokkausvaiheessa on parempi, että suolaa on vähän vähemmän kuin liikaa. Lautaselle sitä on helppo lisätä, mutta mahdoton ottaa pois. Sormisuola kunniaan!
Musta- ja valkopippurin pitää olla kokonaista ja niitä rouhitaan myllystä. Tosin hienoksi jauhettua valkopippuria voi jossain tapauksessa käyttää, esim. majoneesin maustamisessa se on parempaa kuin karkea rouhe. Chiliä ostetaan kokonaisina palkoina kuivattuna tai tuoreena, valmiit chilijauheet - ei, paitsi jos ei ole kokonaista tarjolla. Useimmiten kyllä on.
Maustehyllystä löytyy kuivattuja yrttejä myös: rosmariini, timjami ja rakuuna ovat ihan okei kuivattuina, muut yrtit tuoreena. Kuivatulla basilikalla ja tuoreella ei ole juuri mitään tekemistä keskenään. Täällä maalla on kyllä siitä kurjaa, että ainoat tuoreet yrtit paikallisessa Salessa ovat persilja ja tilli. Kesällä voi saada myös ruohosipulia järkyttävään hintaan. Ja joskus basilikaa. Mutta tietysti tarjonta vastaa kysyntää. Mistä tulikin mieleeni parin vuoden takainen keskustelu kaupan tädin kanssa. Juustohyllyä tarkastellessani (juustot ovat yksi intohimoni myös) vihjaisin tädille, että voisivat ottaa Manchegon valikoimiinsa. "Mitä se on?". No joo.
Takaisin mausteisiin. Mitäs sieltä maustehyllystä muuta löytyy...jauhettua paprikaa. Miksi? Sillä saa kivan värin paistettuihin perunoihin, muuta syytä en keksi. Curryjauhetta. Hmmm. Varmaan niihin broilerisuikaleisiin sitten. Jotka tietysti ostetaan naturel, eli ei missään hunaja- tai kermapippurimarinadeissa lilluvina. Yök. Maistuu pahalle. Kurkumaa, sillä saa kivan värin risottoon tai ihan tavalliseen keitettyyn riisiin. Jota en tietenkään nyt karppausvaiheessa syö. Kokonaisia rose- ja viherpippureita, niitä ripotellaan sinne tänne fiiliksen mukaan. Rosepippurit voi murskata ihan kämmenpohjassa, vihreät vaikka morttelissa. Mortteli on muuten aika välttämätön "kodinkone" mausteiden sekoittamisessa ja tahnojen väsäämisessä. Mulla on sellainen valtava, varmaan litran vetoinen mustasta kivestä veistetty, painaakin niin paljon, etten melkein jaksa nostaa sitä. Mutta se on kaunis esine - ja kätevä.
Ja sitten on tietysti nämä perus: neilikkaa, inkivääriä, kanelia, sekä jauheena että kokonaisena. Niitähän käytetään perinteisesti leivonnassa, mutta esimerkiksi lihapulliin saa kivan itämaisen säväyksen lisäämällä taikinaan ripauksen kanelia. Palataan tähän aiheeseen, jos on tarvis.

Järjettömän painoinen mortteli, pippurimyllyt sekä kuivattua chiliä

Laitan tähän loppuun vielä ikioman BORSSIKEITON reseptin. Tein sitä edellispäivänä ison kattilallisen, on sen verran suuritöinen, että ajattelin tehdä kunnon satsin ja nauttia siitä monta päivää. Elikkäs borssikeittoon laitoin:
4 keskikokoista porkkanaa
6 aika pientä punajuurta
3 sellerinvartta
1 ison sipulin
4 valkosipulin kynttä
n. puoli kiloa valkokaalia

Kaikki em. ainekset kuoritaan ja porkkanat ja punajuuret leikataan julienne-malliin, eli noin tulitikun kokoisiksi. Selleri, sipuli ja kaali ohuiksi suikaleiksi ja valkosipulia ei siis tuhota käyttämällä puristinta, vaan se leikataan tai murskataan veitsellä. Freesailin kaalia keittoastiassa rypsiöljyn kera vähän pehmeämmäksi ja muita aineksia ihan paistinpannulla. Huom. tarkoitus ei ole ruskistaa, vaan kuullottaa ja irrotella makuja vähän.
Kaikki kasvit kattilaan, perään vettä sen verran että juuri ja juuri peittyvät. Suolaa maun mukaan ja sitä jauhettua valkopippuria. Sekä tuoretta timjamia, sitä taisi olla n. 10 oksaa. Jos viitsii, voi lehdet riipiä erikseen, minä en viitsinyt, vaan heitin varsineen päivineen. Saahan ne sieltä sitten poimittua, jos häiritsee. Tähän asti tämä on kasvisversio.
Lisäksi laitoin ylikypsää savupalvia, ostin kokonaisen palan, jossa on kunnon läskit mukana makua antamaan. Niitä en syönyt, vaan siirsin lautasen reunalle. Jääkaapista löytyi myös vielä syömäkelpoinen yrttibratwurstin pätkä, jonka myös pilkoin kattilaan. Soppa saa pöhistä rauhassa, en nyt osaa aikaa sanoa, koska himoitsin sitä niin, että söin ensimmäisen satsin al dente eli kasvikset olivat vielä napakoita. Ihan hyvää oli niinkin. Mutta varmaan joku 1/2-1 tunti riittää. Seuraavana päivänä keitto oli vielä parempaa. Ja kunnon smetanakeko päälle! Nam.

Miksi "Taikakauha"?

Olen jo pitkään miettinyt bloggaamisen aloittamista, mutta mutta - mikä aihe? Kai blogilla nyt joku aihepiirikin pitää olla. Koska syöminen ja siinä ohessa tietty ruuanlaittokin on lähellä sydäntä, päätin sitten siitä yrittää kirjoittaa. Saattaa tietysti olla, että siinä sivussa tulee tekstiä muistakin aihepiireistä - sisustamisesta, kirjoista, elokuvista, käsitöistä. Tai elämästä yleensä.

Taikakauha. Sain vuosia sitten joululahjaksi silloin n. 12-vuotiaalta Tiina-serkulta suloisen pienen koristekauhan, jossa oli teksti "Ullan taikakauha" ja sinisiä sydämiä. Kun ihmettelin lahjavalintaa, vastaus oli: "Sä teet niin hyvää ruokaa".  Ja keittiöni oli silloin sinivalkoinen, kauhakin sävy sävyyn. Lahja oli siis valittu ajatuksella ja rakkaudella. En yleensä niin hirveästi perusta pikkutilpehööristä, mutta tuo kauha on liimattu kertaalleen kokoonkin, kun se jossain härdelissä tipahti lattialle. En luovu siitä ikinä! Laitan siitä kuvan tänne joskus, kun ehdin perehtyä aiheeseen (siis kuvan liittämiseen) tarkemmin.

Suloinen taikakauhani

Ruokafilosofia. Mulla se nyt on sellainen, että syön mitä tahansa. Paitsi etanoita ja ostereita. Lisäksi keitetty kala ei kuulu ykkössuosikkeihin. Voi olla, että täältä ette ikinä löydä kalakeittoreseptiä. Paitsi jos joskus muistan, miten tein maailman parhaan bouillabaissen. Kalaruuat ovat aina olleet ongelmallisia minulle. Esimerkiksi graavilohta maistoin ensimmäisen kerran vasta n. 22-vuotiaana. Ei siitäkään mikään lempiherkku koskaan tullut. Kylmäsavulohta kyllä voisin syödä vaikka kilon kerralla, ehkä, en ole kokeillut. Mutta sehän onkin eri laji kuin graavi. Kala menee sujuvasti piiloon grillattuna, paistettuna tai savustettuna. Ja tietysti iskän loimuttamana! Lahnaa en syö enää ikinä, enkä piikkikampelaa. Ja se paljon puhuttu ja mainostettu mademuhennos. Olen maistanut useita sellaisia, eikä mikään niistä ole saanut minua hurraamaan. Mutta makuasia on makuasia. Niin, ja sushia rakastan.

Koska kulinarismin harrastus näkyy mulla vyötäröllä (ja reisissä ja pepussa ja poskissa jajajaja...), olen yrittänyt karppailla ja varsinkin skarppailla. Pastat, perunat, jauhot ja sokerit ovat tällä hetkellä kaikki pannassa. En kuitenkaan ole ihan tiukkapipo tuonkaan asian suhteen. Saattaa olla, että ihan lähipäivinä sorrun  suklaaseen, se annettakoon mulle anteeksi. Pullaa en syö juuri koskaan (paitsi ihan uunituoreena saatan maistaa), kakkuja vain juhlapäivinä eikä niitä liiemmälti ole tässä ollut. Kasviksia syön ja valmistan niitä ruuaksi erityisen innolla. Mutta kyllä kunnon mehevä pihvi tai murea paisti maistuu myös.

Ja siihen ruokafilosofiaani kuuluu myös, että yksinkertainen on kaunista. Ja että kauniisti esille laitettu ruoka maistuu 100% varmasti paremmalta kuin sinne tänne huiskittu. Ja kertakäyttölautaset kuuluvat mökille (ja silloinkin vain talviaikaan, kun tiskaaminen on hankalaa). Mutta en tästäkään nipota. Nälkä lähtee syömällä.

Laitankin tähän loppuun tämän iltaisen salaattini. Nimesin sen SUIKALESALAATIKSI:
1 annos
kourallinen (tai nälän mukaan) ohueksi suikaloitua rapeaa salaattia (tai mikälie amerikansalaatti)
maun mukaan tuoretta rucolaa
1/2 ohueksi suikaloitua fenkolia
1/2 - kokonainen verigreippi kalvottomaksi ruodittuna (kuori greippi, poista valkoiset rämmäleet ja leikkaa terävällä veitsellä viipaleet kalvojen välistä. Sottaista, mutta kannattaa)
hyvää fetajuustoa sopiva määrä
Itse laitoin vielä eiliseltä jääneitä broilerinsuikaleita (ei saa ostaa niitä valmiiksi marinoituja, itse maustaen saa paljon paremman makuisia)
Koko komeuden päälle n. 1 tl hyvää oliiviöljyä ja punaista balsamicoa. Jos greippi on mehukasta sorttia, siitä saa oivan lisän "kastikkeeseen". Vei kielen mennessään. Ja loppui kesken. Laitan kuvan ehkä joskus.