Tuleekohan tästä sittenkin ruokapäiväkirja? Tänään en käynyt edes kaupassa, muutenkin pyrin välttämään kaupassakäyntiä viimeiseen asti, ei kuulu lempihommiin lainkaan (kenkäkauppa on asia erikseen). Eli pyrin ostamaan kerralla ainakin 3-4 päivän ruokatarpeet. Ja nälkäisenä ruokakauppaan ei kannata mennä, silloin kärryistä saattaa löytyä mitä tahansa yllättävää.
Maanantaina hain nuo borssikeitto- ja suikalesalaattiainekset sekä vihreää parsaa ja kesäkurpitsaa. Ja vähän bratwurstia, siitä on tullut näköjään uusi suosikki. Kokeilen kaikkia erilaisia, tähän asti paras on ollut Gero Geickin yrttibratwurst. Sitäpaitsi bratwurstissa on vallan kauhean vähän niitä hiilareita, se kun ei ole mitään jauhomakkaraa.
Keittiössä on ollut rauhallinen päivä, aamiaisen kuittasin kahdella kahvikupillisella, sitten pari tuntia reipasta haravointia ja lounaaksi lämmitin edellispäiväistä borssikeittoa. Sitä riittää vielä huomiseksikin. Se onkin sitten jo neljäs päivä sitä lajia, saattaa riittää tällä erää. Smetana oli loppu, joten korvasin sen tankealla bulgarian jugurtilla. Hyvin upposi. Tosin harkitsin hunajalirausta jugurtin päälle, kaipasin smetanan makeutta. Pystyin kuitenkin vastustamaan kiusauksen. Iltapalaksi tein samanlaisen salaatin kuin eilen, terästettynä kesäkurpitsalla. Ja myöhäisiltapalaksi meni pari desiä sitä bulgarialaista kera mustikkakeittotilkan (Valio). Tuohon annokseen lorahti sitten vajaa ruokalusikallinen sitä hunajaa. Makeanhimo on valtava, melkein sietämätön! Myös siksi vältän kaupassakäyntiä...
Juokseva hunaja on muuten yksi aines, minkä pitää keittiöstä myös löytyä. Se on vähän samanlainen kuin valkosipuli, käy mausteeksi melkein ruokaan kuin ruokaan. Valkosipuli ei sovi mannapuuroon kylläkään, kokeiltu on.
Olen joskus kuullut ns. kymmenen kerran "maistamissäännön". Eli jos joku maku ei miellytä, kymmenen maistamiskerran jälkeen siitä alkaakin pitää. Uskon siihen. Kokemusta on nimittäin. Hyvä esimerkki on juuri hunaja, äiti tuputti sitä meille aina pienenä ja inhosin sitä niin paljon, että kerran oksensin itkien olohuoneen lattialle. Äiti luovutti. Vasta nyt aikuisena olen alkanut melkein himoita sitä. Toinen esimerkki on varsiselleri. Voi luoja, miten voin pahoin, jos joskus sain salaatin joukossa sitä suuhuni, ihan kammottavaa. Nykyään voin popsia selleriä ihan raakana, ja käytän sitäkin salaateissa ja keitoissa aika paljon makua antamaan. Toimiikohan tuo 10 kerran taika myös kalanmaksaöljyyn? En uskalla ottaa riskiä, siis edes maistaa sitä. Yök. Kalanmaksaöljykin oli näitä äidin terveysintoilupakotus-vouhotuksia, eikä hän millään uskonut ettei se ole lasten syötävää, ennenkuin iskän kanssa salaa kaadettiin loppupullollinen vessanpönttöön. Siinä vasta järkimies! Äiti luovutti taas. Omille lapsilleni en ole edes yrittänyt tuota myrkkyä tyrkyttää. Olisivat kiitollisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti