Miksi "Taikakauha"?

Olen jo pitkään miettinyt bloggaamisen aloittamista, mutta mutta - mikä aihe? Kai blogilla nyt joku aihepiirikin pitää olla. Koska syöminen ja siinä ohessa tietty ruuanlaittokin on lähellä sydäntä, päätin sitten siitä yrittää kirjoittaa. Saattaa tietysti olla, että siinä sivussa tulee tekstiä muistakin aihepiireistä - sisustamisesta, kirjoista, elokuvista, käsitöistä. Tai elämästä yleensä.

Taikakauha. Sain vuosia sitten joululahjaksi silloin n. 12-vuotiaalta Tiina-serkulta suloisen pienen koristekauhan, jossa oli teksti "Ullan taikakauha" ja sinisiä sydämiä. Kun ihmettelin lahjavalintaa, vastaus oli: "Sä teet niin hyvää ruokaa".  Ja keittiöni oli silloin sinivalkoinen, kauhakin sävy sävyyn. Lahja oli siis valittu ajatuksella ja rakkaudella. En yleensä niin hirveästi perusta pikkutilpehööristä, mutta tuo kauha on liimattu kertaalleen kokoonkin, kun se jossain härdelissä tipahti lattialle. En luovu siitä ikinä! Laitan siitä kuvan tänne joskus, kun ehdin perehtyä aiheeseen (siis kuvan liittämiseen) tarkemmin.

Suloinen taikakauhani

Ruokafilosofia. Mulla se nyt on sellainen, että syön mitä tahansa. Paitsi etanoita ja ostereita. Lisäksi keitetty kala ei kuulu ykkössuosikkeihin. Voi olla, että täältä ette ikinä löydä kalakeittoreseptiä. Paitsi jos joskus muistan, miten tein maailman parhaan bouillabaissen. Kalaruuat ovat aina olleet ongelmallisia minulle. Esimerkiksi graavilohta maistoin ensimmäisen kerran vasta n. 22-vuotiaana. Ei siitäkään mikään lempiherkku koskaan tullut. Kylmäsavulohta kyllä voisin syödä vaikka kilon kerralla, ehkä, en ole kokeillut. Mutta sehän onkin eri laji kuin graavi. Kala menee sujuvasti piiloon grillattuna, paistettuna tai savustettuna. Ja tietysti iskän loimuttamana! Lahnaa en syö enää ikinä, enkä piikkikampelaa. Ja se paljon puhuttu ja mainostettu mademuhennos. Olen maistanut useita sellaisia, eikä mikään niistä ole saanut minua hurraamaan. Mutta makuasia on makuasia. Niin, ja sushia rakastan.

Koska kulinarismin harrastus näkyy mulla vyötäröllä (ja reisissä ja pepussa ja poskissa jajajaja...), olen yrittänyt karppailla ja varsinkin skarppailla. Pastat, perunat, jauhot ja sokerit ovat tällä hetkellä kaikki pannassa. En kuitenkaan ole ihan tiukkapipo tuonkaan asian suhteen. Saattaa olla, että ihan lähipäivinä sorrun  suklaaseen, se annettakoon mulle anteeksi. Pullaa en syö juuri koskaan (paitsi ihan uunituoreena saatan maistaa), kakkuja vain juhlapäivinä eikä niitä liiemmälti ole tässä ollut. Kasviksia syön ja valmistan niitä ruuaksi erityisen innolla. Mutta kyllä kunnon mehevä pihvi tai murea paisti maistuu myös.

Ja siihen ruokafilosofiaani kuuluu myös, että yksinkertainen on kaunista. Ja että kauniisti esille laitettu ruoka maistuu 100% varmasti paremmalta kuin sinne tänne huiskittu. Ja kertakäyttölautaset kuuluvat mökille (ja silloinkin vain talviaikaan, kun tiskaaminen on hankalaa). Mutta en tästäkään nipota. Nälkä lähtee syömällä.

Laitankin tähän loppuun tämän iltaisen salaattini. Nimesin sen SUIKALESALAATIKSI:
1 annos
kourallinen (tai nälän mukaan) ohueksi suikaloitua rapeaa salaattia (tai mikälie amerikansalaatti)
maun mukaan tuoretta rucolaa
1/2 ohueksi suikaloitua fenkolia
1/2 - kokonainen verigreippi kalvottomaksi ruodittuna (kuori greippi, poista valkoiset rämmäleet ja leikkaa terävällä veitsellä viipaleet kalvojen välistä. Sottaista, mutta kannattaa)
hyvää fetajuustoa sopiva määrä
Itse laitoin vielä eiliseltä jääneitä broilerinsuikaleita (ei saa ostaa niitä valmiiksi marinoituja, itse maustaen saa paljon paremman makuisia)
Koko komeuden päälle n. 1 tl hyvää oliiviöljyä ja punaista balsamicoa. Jos greippi on mehukasta sorttia, siitä saa oivan lisän "kastikkeeseen". Vei kielen mennessään. Ja loppui kesken. Laitan kuvan ehkä joskus.