Sitä viiniä

Viinitekoprosessi jäi pahasti kesken, kun "jouduin" lähtemään kesken käymishommien vähän lomailemaan. Thaimaan auringon alla en pahemmin viinin pöhinästä huolehtinut, kotiväki sen sijaan teki kuulemma erinäisiä temppuja, että saivat sen käymään asianmukaisesti. Joutuivat lisäämään jotain lisäkäymisainetta, kun omat sokerit ei riittäneet. Pänikkä puhisi keittiön nurkassa ihan huoneenlämmössä n. kuukauden päivät ja kyllä tuolla varastossa nyt on vielä 15 pullollista sitä omaa "punaviiniä". Lainausmerkeissä siksi, että ihan vain ja ainoastaan hyvällä tahdolla sitä voi punaviiniksi kutsua. Tuoksu on tutun kukkea, sama kuin tuoreissa rypäleissäkin oli, väri on kirkas ja purppurainen ja maku on...no, annetaan sen vähän tekeentyä vielä ja vanheta tovin, vaikka vuoden. Jouluna kyllä glögipäissämme joimme sitä pullollisen ja ihan ok kotiviiniksi, julmempiakin tekeleitä on tullut litkittyä. Prosenttejakin on n. 6, että pullollisen jälkeen melkeinpä voisi vielä ajella Alkoon hakemaan potun punkkua, jos vielä maistuu.
Taidan lähteä seuraavaksi vaikka Ranskaan tai Espanjaan viininteko-oppiin, Italiaan en enää mene, eikä niiden viinitkään ole edes niin hyviä kuin mun!

Tein muuten niistä omista päärynöistä (satohan oli tänä vuonna valtava) yhtä lempijuomaani eli "Xantea", päärynäkonjakkia tai -jaloviinaa tässä tapauksessa: lasipurkkiin pilkoin päärynöitä (kuorittuina ja siemenet pois), heitin sekaan vähän sokeria ja muutaman pullon yhden tähden Jallua. Vie muuten kielen mennessään. Se vaivannäkö kyllä kannatti!

Kreikan lahja

Ihana Kreikka keikkuu konkurssin partaalla, mutta onneksi me kulinaristit ainakin olemme sieltä saaneet paljon hyvää. Moussakan lisäksi mieleen tulee ensimmäisenä Tsatsiki-kastike. Sehän sopii myös melkein mihin tahansa; salaatin kostukkeeksi, uuniperunan kyytiin, pihvin päälle, mielikuvitus tsatsikin käytössä lie ainoa rajoite.
Seuraava ohje ei varmaankaan ole aito ja alkuperäinen, minä teen sen noin ja tykkään kyllä. Eikä kukaan muukaan ole pois sylkenyt.

Tsatsiki
2dl kreikkalaista, ihanaa paksua jugurttia (tai ihan tavallista kermaviiliä valutettuna)
n. 2/3 kurkkua karkeana raasteena (puristele liika neste ihan käsipelillä)
pari valkosipulin kynttä puristettuna
1 tl raastettua sitruunan kuorta
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl valkopippuria
pari tippaa tabascoa
juoksevaa hunajaa (tai sokeria) maun mukaan
muutama tuore mintunlehti silputtuna (tai n. 1/2 tl kuivattua minttua kämmenpohjassa murskattuna)

Grillauskastikkeeni tai mikä lie marinadin ohjetta on myös kovasti kyselty, joten käyköön armo oikeudesta tällä kertaa. Soosin olen siis aivan alunperin kehittänyt ribsejä maustamaan, mutta se sopii myös kalalle ja kanalle mausteeksi.
Saimme tässä eräänä päivänä tuoreen siian ja perkuun jälkeen se fileoitiin ja leikattiin n. kalapuikkokokoon. Palat suolattiin ja pippuroitiin kevyesti, minkä jälkeen ne uitettiin kananmunassa ja kieriteltiin korppujauhoissa. Kypsennys tapahtui ihan tavallisella paistinpannulla runsaassa öljyssä. Ei tarvi kauan kypsytellä pieniä paloja. (Kanan tai broilerin rintafileen voi muuten valmistaa ihan samalla edellä mainitulla tavalla). Friteerattuja siikapaloja sitten dippailtiin tähän soosiin:

BBQ-kastike
2 dl öljyä
1 dl soijaa
1 dl HPtä
1/2 dl punaviiniä
1/2 dl tummaa siirappia
n. 1 rkl kuivattua rosmariinia ja timjamia (siis molempia 1 rkl), jauhetaan morttelissa
n. 1 rkl kokonaisia mustapippureita morttelin kautta
valkosipulia maun mukaan puristimen läpi, tähän määrään laitan itse n. 4 kynttä

Tässä vielä kuva tsatsikista.

Ja tämän tuoreempaa ei sitten olekaan!

Esikoinen kävi aamulla kalassa isänsä ja pappansa kanssa. Saaliiksi saivat aikamoisen kasan ahvenia ja pari mitan mukaista kuhaakin. Sain hyvän välipalan. Ja samalla aamiaisen ja lounaan. Kuhat fileoitiin, sitten sivelin pinnalle ihan vähän suolaa ja oliiviöljyä ja kääräisin fileiden ympärille siivut ilmakuivattua kinkkua. Paistelin niitä molemmin puolin tosi kuumalla kuivalla pannulla ja viimeistelin pinnan pestokastikkeella. Vuohenjuustoviipaleet ruskistuivat lopuksi ja asettuivat kuhafileiden päälle. Aika hyvää, vaikka itse sanonkin! Tämänkin kanssa olisi sopinut se kesäsalaatti eli rucola-kirsikkatomaatti.

Pestosta muuten sen verran, että itsetehtyä ei mikään voita! Reseptejä löytyy netistä pilvin pimein, joten en sellaista yksityiskohtaisena tähän laita. Raaka-aineet ovat kuitenkin periaatteessa aina samat: tuore basilika, paahdetut pinjansiemenet, parmesanraaste, valkosipuli ja oliiviöljy. Ja kaikki sitten vaan tehosekoittimeen, (tai mortteliin) helppoa kuin heinänteko ja ehdottomasti kannattavaa! Pinjansiemenet tuovat makuun pehmeyttä ja valkosipuli tietenkin voimakkuutta, eli maun mukaan kumpaakin. Valmiin peston tulisi olla jokseenkin juoksevaa, ei kuitenkaan ihan öljymäistä. Joissain resepteissä käytetään pinjansiementen tilalla auringonkukan siemeniä, en ole kokeillut, enkä kokeile. Joskus myös parmesanin sijaan tai lisäksi käytetään pecorinojuustoa, sitäkään en ole kokeilllut. Pestoahan voi tietysti muunnella (kuten melkein kaikkia muitakin reseptejä) suomalaisittain, esimerkiksi persilja- tai tillipestoa. Mikä voisi olla kyllä piste iin päällä kalaruuan kanssa.

Aurinko suuteli meitä eli rypäleitä poimimassa

Talomme kaikkein aurinkoisimmalla ja tuulensuojaisimmalla seinustalla kasvaa aito, oikea viiniköynnös. Paino sanalla aito, sillä lähes kaikki ohikulkijat epäilevät rypäleiden aitoutta. Hmph, sanon minä. Ihan huvikseniko ripustelisin n. 1000 kpl muovirypäleitä ulos köynnökseen?!

No, joka tapauksessa Zilga-köynnös on n. 10-vuotias ja siirretty nelivuotiaana nykyiselle paikalleen. Ensimmäisen kunnon sadon se antoi kaksi vuotta sitten ollessaan siis esikouluiässä. Se kasvaa ja rehottaa hullun lailla ilman mitään lannoitusta saatikka kastelua. Syksyisin sitä vähän on siistitty leikkaamalla ylipitkinä rehottavia haaroja pois ulko-oven yläpuolelta. Sadosta on tähän asti puristettu tuoremehua, sillä rypäleet ovat aika pieniä ja jokaisessa on 3-4 isoa siementä, joten ihan sinällään syötäviksi ne eivät oikein sovellu, vaikka makeita ja mehukkaita ovatkin. En osaa kuvailla makua muuten kuin sanalla kukkea. Kaupasta ei sen makuisia saa.

Mehun puristamisesta jääneet rypäleiden kuoret ja hedelmälihamössön heitin pulloon ja sekaan vähän sokeria ja pullo täyteen kirkasta viinaa. Jouluna tein tästä "rypälelikööristä" ehkä maailman parasta glögiä. Eli keittelin vettä, sokeria, kaneli- ja vaniljatankoa, kokonaisia neilikoita ja tähtianista. Mittasuhteista en osaa sanoa mitään, mutta vettä oli ehkä noin litran verran ja sokeria 1 desi, 1 kaneli- ja 1 vaniljatanko, kymmenkunta neilikkaa ja viisi tähtianista. Tuohon määrään 1-2 dl likööriä. Vei kielen mennessään. Kuopus ihmetteli, miksen alkaisi glögitehtailijaksi.

Tänä vuonna vihdoin päätin kokeilla tehdä rypäleistä punaviiniä. En ole koskaan tehnyt edes peruskotiviiniä, joten sain seikkailla internetin ihmeellisessä maailmassa tuntitolkulla. Turhaan, aivan turhaan. Keskustelu- ja muilla palstoilla on sivutolkulla erilaisia kotiviiniohjeita ja jostain löytyi jotain punaviinin teko-ohjeitakin. Ylimalkaisia ja summittaisia sekä keskenään ristiriitaisia. Joten maalaisjärjellä mennään.

Syksyn sato, 15 kg!

Sadonkorjuuapuna hääri ystävätär, jonka pitkäaikaisena haaveena on ollut päästä "polkemaan viiniä". (ja jonka mm. olen tutustuttanut punaviinien herkulliseen maailmaan). Kerran matkustimme jopa Toscanaan viinin polkemistarkoituksessa, mutta reissu oli sen verran raskas, ettemme jaksaneet edes etsiä mitään viinitiloja. Ja sitä paitsi taisimme olla paikalla vähän väärään aikaan, sato oli jo korjattu ja poljettu. Se tästä aiheesta. Ehkä kerron joskus tarkemmin tuosta reissusta, nyt se jo vähän naurattaakin.

Sadonkorjuussa tarvittiin myös naista pidempää, yläoksat ovat sen verran korkealla, ettei meidän kädet ylettyneet sinne. Sitä paitsi myöskään tikkaille kiipeäminen ei ole meidän kummankaan leipälaji. Esikoinen hätisteltiin aamu-unestaan sitten reippaasti rypäleitä poimimaan.

Arvelimme käsikopelolla kokonaissaaliin olevan maksimissaan kymmenen kiloa, eli arviointikykymme huomioon ottaen marjoja olisi ollut siis n. kolme kiloa. Yllätys, hämmästys ja ilo oli suuri, kun vaaka näyttikin viittätoista kiloa!

Koska viininvalmistuksessa hygienia tuntui olevan kaikkien nettipalstojen perusteella suurin ja tärkein tekijä, erottelimme marjat rangoista hyvin hygieenisesti eli hanskat kädessä. Jälkeenpäin luin jostain, että marjat olisi pitänyt huuhtoakin. Se olisi sekä puhdistanut rypäleet että estänyt luonnonhiivalla käymisen. Se nyt jäi tekemättä tällä kertaa.
Mutta jalat sentään pestiin huolellisesti!

Ihan pelkällä jalkapelillä rypäleiden murskaaminen ei onnistunut (sitä paitsi: varpaat alkoivat palella!). Lopuksi avuksi otettiin ihan tavallinen puinen perunanuija. Silmämääräisesti arvioituna mehua saattaisi olla n. 10 litraa.

Mehun puristamisen jälkeen laitoin saavin pariksi päiväksi viileään, jotta se ei lähtisi käymään ennen aikojaan ja jotta kuorista irtoaisi väriä ja makua riittävästi. Saavi on kevyesti peitetty, joten liemi saa happea, mutta kärpäset eivät lientä. En tiedä, onko tämä oikein tehty, kun mistään ei selvinnyt, pitääkö tässä vaiheessa antaa vai ei sitä happea. Ylihuomenna siirrän saavin saunan pukuhuoneeseen, missä on lattialämmitys. Ohjeen mukaan nesteen pitäisi olla +23-25 -asteista. Miten sen lämmitän, on vielä mietinnän alla. Palataan asiaan.

Valmis mehumössö

Kiirettä on pitänyt - silti on muistettu syödä!

Jotenkin kävi vain niin, että kesä meni ja syksy tuli. Kesä oli sen verran hektistä aikaa, työstä johtuen, etten ole kerta kaikkiaan ehtinyt edes miettiä blogin päivittämistä. Mutta nyt ehkä työrintamalla rauhoittuu sen verran, että joskus ehdin jotain kirjoitellakin.

Kiireestä johtuen - ja auringosta ja laiskuudesta ja kesän huumasta - unohtui myös karppaaminen. Perunaa tai pastaa olen kyllä nauttinut kohtuudella, so. pari kertaa viikossa. Leipää "ihan vahingossa" meni kyllä varmasti päivittäin. Yhden ainoan "jauhomakkaran" (Atrian Hiillos) maistoin, ja siitä olen ylpeä. Tai itse asiassa en ole, koska se maistui suoraan sanoen p****lta!

Kesän ehdoton ykkösherkku oli grillattu tai pannulla paistettu halloumijuusto. Lisää halloumista täällä. Uusi löytö minulle, mutta ah mikä herkku! Halloumi on usein kovin suolaista, mutta ennen sen kypsentämistä kannattaa maistaa pieni pala, ja jos tuntuu liian suolaiselta, sitä voi liottaa kylmässä vedessä pari tuntia. Ainakin S-ryhmän kaupasta saatava Filos on sopivan suolainen. Ennen kypsentämistä se leikataan n. 1 cm siivuiksi ja sitten vain pannulle tai grilliin. Grillattaessa kannattaa käyttää foliota alla, sillä halloumi on helposti murenevaa ja erittäin herkkä kypsymään liikaa, eli pinta palaa ja väri tulee tosi nopeasti, ihan parissa minuutissa. Minä jalostin tuota herkkua marinoimalla sitä pari tuntia, eli sivelemällä pintaan oliiviöljyä ja heittämällä päälle kuivattuja yrttejä. Halloumi on valmiiksi maustettu ripauksella minttua, mutta minun makuuni sitä on yleensä liian vähän, joten lisämaustaminen on tarpeen. Yrttisekoituksessani oli basilikaa, rakuunaa, minttua, oreganoa ja ehkä myös vähän timjamia. Kaikki käy siis. Kypsennetty halloumi kannattaa syödä heti, kuumana tai edes lämpimänä, sillä jäähtyessään se muistuttaa lähinnä kumia.

Grillattu halloumi nautittiin hyvin yksinkertaisen kesäsalaatin kera, jossa oli rucolaa ja kirsikkatomaatteja, mausteena ainoastaan hyvää punaista balsamicoa. Jalostin myös kirsikkatomaatteja paahtamalla niitä hetken kuumassa uunissa. Eli tomaatit halkaistaan, pinnoille lorotetaan oliiviöljyä ja päälle ripaus suolaa, mustapippuria ja sokeria. N. 5-10 minuuttia 220 asteessa riittää tuomaan tomaateille taivaallista makua ja makeutta. Ruokaisammassa versiossa salaatin rinnalle grillattiin bratwurstia. Kesällä söin tätä ehkä pari kertaa viikossa. Valitettavasti tuoreen ja rapeakuorisen patongin kera...tämä kaikki huuhdottiin alas sen pirskahtelevan Frizzantinon kera. Kesäruoka ja kesäjuoma.

Kesää! Kurpitsaa! Kesäkurpitsaa!

Kesäkurpitsa on jostain syystä yksi lempikasviksistani (siis kun syötävistä puhutaan). Sehän ei periaatteessa monenkaan mielestä maistu juuri millekään, mutta silti jakaa mielipiteitä. Kuuluu samaan sarjaan mm. oliivien ja sinihomejuuston kanssa. Kesis on tosi monikäyttöinen, raakana käy salaatteihin ja dipattavaksi, kypsennettynä keittoihin ja pataruokiin, täytettynä ja juustolla gratinoituna uunissa grillattuna, ulkogrilliin muiden kasvisten kimppaan tai yksinään. Tein eilen tällaisia:

MARINOIDUT KESÄKURPITSASUIKALEET

Yksi iso kesäkurpitsa suikaloidaan pitkittäin (juustohöylä!). Siemenosan voi napsia suuhunsa.
Levitä suikaleet työlaudalle tai kulhoon ja ripottele niille suolaa. Saavat itkeskellä puolisen tuntia.
Pyyhi suikaleet kuiviksi ja pariloi oliiviöljyllä sivellyllä pannulla mukavan raidallisiksi.
Saksi suikaleiden päälle tuoretta basilikaa ja minttua (mun oli olosuhteista johtuen käytettävä kuivattuja, mutta tuoreet on varmasti parempia. Mutta kuivatutkin siis käyvät).
Sekoita kulhossa n. 1 rkl juoksevaa hunajaa ja 3 rkl oliiviöljyä ja tupsuttele vaikka pullasudilla kesäkurpitsaviipaleiden päälle. Sekoita ja anna maustua seuraavaan päivään.

Liharuokien lisukkeeksi, salaatin sekaan, antipastolautaselle. Tämän saman tempun voi tehdä munakoisollekin.

Ja taas vaihteeksi perunaa!

Ei ole karppaaminen helppo laji, varsinkaan kesällä. Tai olisi, jos jaksaisi myös skarpata jatkuvasti.
Eilen esimerkiksi vietin pitkästä aikaa vapaailtaa ihanaisen Taikakauhan lahjoittajan kera. Hänestä on ilokseni kasvanut myös todellinen kulinaristi ja olemme yhdessä laittaneet ja syöneet monen monituiset herkut, tosin jotkut niistä eivät loppujen lopuksi ihan herkuilta näyttäneet, esimerkiksi eräätkin joulukaramellit, niistä joskus, ehkä lähempänä joulua.

Kävimme eilen siis yhdessä kaupassa ilman mitään sen kummempia ruokasuunnitelmia, paitsi hänen ideoimaansa erittäin kesäistä perunasalaattia. Eli tässä taas yhden vähän erilaisen perunasalaatin ohje:

KESÄISEN RAIKAS PERUNASLAATTI:

Tarvittava eli sopiva määrä keitettyjä uusia perunoita pilkotaan mukaviksi suupaloiksi
Keitettyä vihreää tankoparsaa (niille riittää n. 5 min lempeä kiehautus, suolavedessä tietty), paloitellaan n. kolmeen osaan, tai neljään
Rucolaa (paljon)
Aurinkokuivattuja tomaatteja (jos kaupastasi löytyy "kuivia" eli ei öljyyn säilöttyjä, käytä niitä)
Nämä sekaisin kulhoon. Pinnalle vielä parmesaanilastuja. Komeuden päälle lorautetaan raikas

SITRUUNAINEN SALAATINKASTIKE;

N. 1 dl hyvää oliiviöljyä
loraus valkoista balsamicoa
n. puolikkaan sitruunan mehu (tai limen)
suolaa ja pippuria
Maista vielä, jos tarvitsee makeutta, juoksevaa hunajaa sitten vaan

Muuten, mielestäni yksi maailmankaikkeuden parhaista tuoksuelämyksistä on, kun halkaisee tuoreen, vihreän vehreän mehukkaan limen. Voisin sivellä sitä vaikka kaulaani hajuveden sijaan.

Kesään kuuluu myös meksikolainen olut ja lime!

Grillissä valmistimme pari broilerin rintafilettä (siihen päälle kun puristaa limen mehua, niin järki meinaa lähteä), punajuuria, kokonaisia kesäsipuleita ja perinteisiä herkkusieniä Mustapekalla täytettyinä ja pekoniin käärittyinä. Punajuuret olivat esikeitettyjä ja ne leikattiin n. sentin paksuisiksi siivuiksi ja siveltiin oliiviöljyllä, kuten sipulitkin. Niiden päälle ripaus sokeria. Nämä kaikki valmistuivat suurin piirtein samassa ajassa.

Jälkiruuaksi kokkailimme suklaafondueta. Koska kesällä kokkailu tapahtuu ulkona mahdollisuuksien mukaan, sulatimme suklaan vesihauteessa kiinalaisessa katugrillissä. Se on mielestäni aika söpö. Sulaan suklaaseen dippailimme omenaa ja tuoretta ananasta. Vain mansikat puuttuivat...

Ruokajuomana oli kannullinen kirsikkaista sangriaa. Eli pullo punaviiniä, n. 1,5 dl kirsikkalikööriä, pari desiä karpalomehua ja  ehkä litra vichyä. Hedelmiä, mitä nyt sattuu löytymään. Meillä oli tuoretta ananasta ja omenalohkoja. Erittäin kesäistä!

Lihapullat

Olen vuosikausia (laiskuuttani) paistanut lihapullat uunissa. Helppoa, ei käryä. Maistuvat ihan hyviltä. Tänään kuitenkin päätin herkutella itse ja myös paijailla lastani, jolla oli keskiviikon lihapullanpyöritysshow. Kolme kiloa jauhelihaa käsiteltävänä, reppana.
Lämmitin siis paistipannun kuumaksi ja käräytin ihan oikeaa voita siinä. Lihapullat perään ja kunnon paistopinta. Uunissa paistetut lihapullat ovat hyviä, mutta pannulla voissa paistetut ovat aivan järjettömän hyviä!
Lihapullareseptini idea on peräisin varmaankin n. 20 vuoden takaa, Pirkka-lehdestä, ellei muisti ole tehnyt tepposiaan. Alkuperäisessä reseptissä nesteenä käytettiin kermaviiliä, mutta minä olen korvannut sen tavallisella kraanavedellä perheenjäsenen laktoosiongelman vuoksi. Pirkan reseptissä ei muita mausteita ollut.

LIHAPULLAT

1 pussi sipulikeittojauhetta
vettä (tai kermaviiliä tai kermaa tai maitoa) keittojauheen turvottamiseksi (jos tulee liian löysää, lisää vähän korppujauhoja)
Tämän seoksen tulisi olla sopivan tankeaa, ei liian löysää mutta ei myöskään liian tiukkaa
1 rkl HP-kastiketta
400 g hyvää jauhelihaa
Suolaa ei tarvitse lisätä, keittojauhehan on valmiiksi suolattua. Eli vesi-keittojauheen turvottua hetkisen (n. 10 min riittää varmaan), lisätään loput aineet ja sekoitetaan hyvin.
Ekstratwistiä saa lisäämällä taikinaan esim. tomaattisosetta (ei ketsuppia) pienen purkillisen. Mausteeksi voi vaihteeksi koittaa vaikka teelusikallista kanelia.

Jos pannulla paistaminen ei innosta käryn ja vaivan vuoksi, pyöritä lihapullat uunipellille ja esikypsytä niitä niitä uunissa n. 180 asteessa jotain 10 minuuttia. Pannulla voi sitten ottaa vain rapsakan ruskean pinnan. Älä unohda perunamuusia lautaselta!

Lankeemus

Lankesin sitten uusiin perunoihin. Himottanut on jo pitkään, mutta tänään en kestänyt enää. Ihan pakko oli saada niitä kera sillin. Söin kolme perunaa ja ihan Abban kesäsilliä hain kaupasta samalla. Silli oli ihan syötävää, mutta ne perunat...hyllyn reunassa luki "ulkolainen", eli en heidän alkuperäänsä tarkkaan tiedä. Vetisiä olivat. Turhaan, aivan turhaan ja hukkaan meni herkutteluyritys. Siinä mielessä turhaa, että olisi vaan pitänyt odottaa niitä kotimaisia, jos kerran kesässä aikoo uusia perunoita syödä. Nyt joudun siis nauttimaan niitä vielä toiseen kertaan.
Kypsytän uudet perunat yleensä aina höyryttämällä, näin eivät joudu lillumaan vedessä ja vetistymään. Tällä kertaa keitin ne vähässä vedessä, liekö sitten tämä valmistustapa vetistänyt potut, tiedä häntä. Seuraavalla kerralla palaan kyllä normaaliin höyrytyssysteemiin.
No, myrskyssä kelpaa satama kuin satama (vanha purjehtijain sanonta). Kyllä tuo annos upposi. Tsatsiki sopii myös uusien perunoiden kanssa!

Ameriikan lahja ja vähän papui

Joku äkkinäisempi voisi väittää, että eilinen hevosaihe ei liity mitenkään ruokaan. Mutta liittyyhän se. Katso vaikka viimeinen lause!

Mutta asiaan. Myös Ameriikasta tulee hyvää ruokaa. Hampurilaiset esimerkiksi. Vaikka sekin taitaa olla saksalaista alkuperää ja siirtolaisten mukana kulkeutunut jenkkien ruokapöytään. Jotka tietty sitten maailman valtiaina sen omivat nimiinsä.

Varsinainen kesäherkkugrillisalaatti on jenkkien coleslaw - kaalisalaatti. Seuraava ohje on varmaan osittain aito ja alkuperäinen, en tiedä miten se oikeasti tehdään, mutta meillä se tehdään näin:

Coleslaw
Keräkaalia ohuen ohuina suikaleina (jos joudut käyttämään talvista kaalia, sitä voi vähän survoa pehmeämmäksi ja mehukkaammaksi vaikka perunanuijalla, ripaus suolaa irrottaa mehut paremmin)
Porkkanaa hienona raasteena (hieno on mehukkaampaa)
Nämä sekoitetaan kulhossa ja joukkoon lisätään sopiva määrä perusmajoneesia, josta ohje aiempana. Jos haluat twistailla, mikään ei estä heittämästä sekaan vaikka ananaspaloja tai kevätsipulin varsia! Majoneesia voi tehdä sutjakkaammaksi ananasten mehulla. Namnam.

Pavut nyt ei varsinaisesti liity ehkä mitenkään Amerikkaan. Mutta hyviä ne ovat. Ehkä juuri siksi. Tein tollasia valkosipulimarinoituja papuja. Eli otetaan siis purkillinen ihan tavallisia suolaliemeen säilöttyjä papuja. Punaisia tai valkoisia, ei väliä, tai vaikka molempia. Huuhdotaan pavut kylmällä vedellä. Lisätään sen verran öljyä (rypsiversio ihan ok), että pavut lilluvat mukavasti siinä. Puristetaan pari kynttä valkosipulia joukkoon, enemmänkin voi laittaa, jos tykkää. Silputaan sekaan tuoretta persiljaa ja ohuen ohuet purjosuikaleet passaavat tähän myös hyvin. Salaatin sekaan esimerkiksi, tai ihan sellaisenaan lisukkeeksi.

Hei laukkaa ratsu reima!

Täällä meidän kylillä liikkuu aina silloin tällöin hevonen. Se tyttö, joka sitä narussa taluttaa, väittää, että se on poni. Ihan sama mulle, kaviot sillä on ja turpa. En ole koskaan ymmärtänyt "hevoshulluja", vaikka niitä perheessä kaksi onkin. Teininä ihan kaikki tytöt rakastivat hevosia eikä mikään ole niin ihanaa kuin niiden hoitaminen ja niiden selkään kapuaminen ja henkensä vaarantaminen siinä sivutuotteena. Se on villieläin, arvaamaton, hurja ja pelottava. Eikä yhtään suloisen lutuinen, vaikka teinitytöt niin väittävätkin.

Mutta kävi kerran niin (kun neljäkymmentä täytettyäni olin päättänyt kerran vuodessa tehdä jotain, mitä en koskaan ennen ole tehnyt), että päädyin kyseisen elukan lähettyville, kun ystävätär keksi pyytää minua hevosvaellukselle. En tiedä, mikä mielenhäiriö minuun iski, mutta suostuin. Huhtikuisena lauantai-iltapäivänä meitä oli sitten sellaiset kymmenkunta reipasta naisihmistä siinä hevostalon pihalla ja kaikki muut olivat jollain tavalla aikaisemmin olleet tekemisissä kyseisten luontokappaleiden kanssa. Minä siinä sivussa piipitin ja yritin selittää ratsastusihmiselle, että pelkään niitä, etten ole koskaan ollut viittä metriä lähempänä hevosta ja että olen kauhuissani. Ratsastusnainen katsoi mua vähän vinoon ja kertoi, että nämä ovat hyvinhyvin rauhallisia ja osaavat mennä ihan itsekseen, kulkea siivosti jonossa ja että mun ei tarvitsisi muuta kuin istua selässä ja antaa hepan jolkottaa jonon jatkeena. Ja saisin sen kaikkein vanhimman, viisaimman, rauhallisimman ja kokeneimman konin alleni.

Tuli sitten aika hakea hevoset tallista. Kysyin ratsastusnaiselta, että ihan itsekö ne pitää hakea. Taas se katsoi mua pitkään, että tietenkin. Se tuli mukana ja sanoi, että ota tuo. Sillä otuksella roikkui joku naru naamasta ja siihen piti tarttua. Se oli kyllä kamalan lähellä sen hampaita. Sain kuitenkin rohkaistua mieleni sen verran, että nappasin narusta ja vedin sen kaverin perässäni pihalle. Hepalla oli selässä joku peitto, mihin oli kirjailtu "Aipi". Päättelin, että sen nimi on Aipi. Aika outo nimi jopa hevoselle.

Hämärän peittoon on kokonaan jäänyt, miten sain itseni kammettua satulaan. Meinasin pudota koko ajan, vaikka seisottiin paikallaan. Tai siis piti seistä. Jostain syystä tämä Aipi päätti, että hän ei tässä nyt jaksa mitään odotella, vaan lähti liikkeelle. Minä huutamaan apua. Ei kuulemma saa huutaa hevosen selässä, se pelästyy. Ei muuta kuin kauhusta jäykkänä sitten seurasin Aipia ja ohjeiden mukaan yritin vedellä siitä narusta ja antaa pohkeita. Helppoa kuin mikä. Aipi pysähtyi aitauksen reunaan syömään ruohoa. Ei paljon pohkeet auttaneet.

Hämärän peittoon on myöskin jäänyt se, miten pääsimme Aipin kanssa siihen hevosjonon jatkeeksi. Mutta Aipi oli vanha ja viisas, kai se ihan itse tajusi, minne pitää mennä. Ihan kivastihan se meni lopun viimeksi. Aipi seurasi muita kiltisti ja saavuimme kapealle metsätielle. Se oli jäinen vielä. Aipi vähän liukasteli ja meni kävelemään siihen tien vieressä olevalle aurauspenkalle. Mulla oli silmät kiinni ja Aipin takajalat vähän lipsuivat siinä ja ihan hiljaa yritin sanoa edellä kulkevalle, että tää kompastuu tähän justiinsa. Ei hevoset kuulemma kaadu. Jassoo, vedetään sitä sitten. Mulla oli otsa hiessä.

Hevosjono pysähtyi sitten vihdoin kahden tien risteykseen. Ne, jotka haluavat ratsastella hiljakseen, lähtevät tuonne ja muut hurjapäät lähtevät toiseen suuntaan hölttäämään tai tölttäämään tai tekemään jotain maallikolle käsittämätöntä, kuitenkin menemään lujaa vauhtia. Se kuulosti niin kamalalta, etten halunnut tietää enkä kuulla enempää. Sitä paitsi, en olisi kuullutkaan, sillä Aipi päätti lähteä mun kanssa vähän metsäretkelle. Se kulki aika kovaa vauhtia poispäin ryhmästä ja minä makasin sen selässä niskakarvoista kiinni pitäen, koska muuten olisin saanut männynoksasta naamalle. Aika läheltä viistettiin yhtä mäntyä,  niin, että toinen jalkani irtosi siitä jalkatelineestä. Hämärän peittoon on jäänyt taas sekin, miten sieltä metsästä pois päästiin. Mutta Aipi on vanha ja viisas hevonen.

Kun päästiin takaisin ryhmän luo, hyppäsin pois kyydistä ja ilmoitin, että kiitos, tämä oli mukava kokemus, mutta nyt riittää. Otan tuon hevosen vaikka mukaani ja talutan sen takaisin navettaan. Ei kuulemma käy. Tämä ratsastusohjaajanainen oli aika tiukkana, että hän ei uskalla meitä kahdestaan takaisin päästää. Vähän ihmettelin, kun Aipihan on niin v....un viisas ja vanha, että varmaan osaisi itsekseenkin takaisin kotiinsa. Hevosnainen saatteli meidät johonkin hiekkakuopan pohjalle odottamaan muita. Siinä me sitten Aipin kanssa ihmeteltiin maailman menoa. Varpaat paleli, mutta en uskaltanut juurikaan liikkua. Aipi nukahti ja minä olin erittäin helpottunut. Yritin salaa heilutella varpaitani saappaissa. Pidin siitä narusta kiinni ja polttelin tupakkia kun Aipi yht'äkkiä päästi sellaisen hevosmaisen pärskähdyksen. Pelästyin niin, että meinasin päästää pöksyihini. Tein ilmeisesti jonkin hevosen sielunelämälle sopimattoman liikkeen, sillä Aipi PURI minua. Ei onneksi kovaa, mutta niin että se tuntui. Heitin sen narun kädestäni ja yritin sitoa sen puun oksaan. Tosin ihan sama siinä kohtaa, vaikka Aipi olisi häipynytkin.

Kohta iloiset ja reippaat hölttääjät ja muut saapuivat naureskellen meitä hakemaan. Ihanaa oli kuulemma ollut. Ihan mieletön kokemus. Just. Pidin pääni ja annoin niiden mestareiden mennä edellä, me Aipin kanssa käveltiin rinnakkain jonon takana. Tai oli siinä meillä metri väliä, miten pitkä se naru nyt on.
Sain sen konin takaisin karsinaansa kunnialla, mutta mihinkään harjaushommeleihin en alkanut. Sen kotiovessa luki kyllä "Flipi". Ilmeisesti käsinkirjailtu F ja l olivat menneet jotenkin päällekkäin siinä suojapeitossa niin, että näyttivät yhdessä A:lta. Aipi.

Tavattiin myöhemminkin Aipin kanssa kylän kesämarkkinoilla. Se oli tuotu sinne lasten iloksi ja jotkut hölmöt ja tietämättömät vanhemmat päästivät lapsensa sen kyytiin. En käynyt moikkaamassa.
Metwursti maistuu.

Riunite!

Näin kesähelteillä (tänäänkin +13!) pitää muistaa huolehtia myös nestetankkauksesta. Vesi tietenkin on paras siihen tarkoitukseen, tahi vichy. Maustetut kivennäisvedet, varsinkin sitruunainen, on mun herkkua. Hyvä on myös cocktail, missä on puolet Vichyä tai muuta kuplavettä ja puolet raanavettä. Ja jäitä paljon.

Mutta varsin kepeä kesäjuoma on myös pirskahteleva Riunite-valkoviini. Vino frizzante, melko makea, joten ihan ruokajuomaksi sitä ei voi suositella, mutta erittäin hyvin käy juomajuomaksi! Jääkylmänä, mutta ilman jäitä. No, voisin kuvitella sen seuraksi esim. mansikka-aurajuustosalaatin.

Aurinkoa! Perunaa! Ja vähän silliä.

Ihan kohta on se aika, jolloin kattilaan heitelläänkin kotimaisia uusia perunoita. Ne ensimmäiset maistuvat vaan niin hyviltä, että skarppi karppaajakin lankeaa. Sillikaviaaria tai joku herkku maustesilakka kylkeen ja vot, kyllä maistuu.

Jos kuitenkin sattuu käymään niin, että kattilan pohjalle jää muutama pottu, ne taipuvat esimerkiksi Välimerelliseksi Perunasalaatiksi. Eiliset kylmät jäännösperunat vain pilkotaan vähän pienemmiksi, vaikka puoliksi, joukkoon sopiva määrä öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja, pilkotaan myös kevätsipulin varsia ja tuoretta persiljaa. Loppusilauksena niitä marinoituja oliiveja, joiden ohje löytyy tuolta aiempaa. Kostukkeena toimii tomaattien öljy tai oliivien marinadi. Eiku ääntä kohti!

Sillikaviaari:
1-2 kevytsuolattua Matjess-sillifilettä (yleensä liotan niitä pari tuntia kylmässä vedessä välillä vettä vaihtaen, koska ovat aika suolaisia)
Pari kovaksi keitettyä kananmunaa
1 sipuli
1/2-1 omenaa (hapan mielellään, eli Granny Smith taipuu tähän hyvin)
Purkki smetanaa
Em. ainekset pilkotaan aika pieniksi paloiksi ja smetana sekoitetaan joukkoon.
Tilliäkin sinne voi silputa. Helppo kesäherkku!

Potut pottuina...

...tai perunasalaatissa. Sehän nyt ei ole mikään karppaajan salaatti, mutta on niin hyvää ja ruokaisaa siihen grillipihvin kylkeen, että laitan ohjeeni tähän anyway. Tuosta määrästä riittää varmaan 8-10:lle, varsinkin jos on noutopöytä-tyyppinen ratkaisu. Siihen tarvitaan:

6 isoa keitettyä kiinteälaatuista perunaa (ja keitetään ne sitten kuorineen päivineen. En tiedä miksi, mutta maistuvat paremmilta)
1 iso sipuli
1/2 - 1 omenaa (Granny Smith on aika sopivan hapan tähän tarkoitukseen)
suola- tai maustekurkkua, no mulla oli valmiita viipaleita, niin niitä laitoin varmaankin n. desilitran verran
kapriksetkin on hyviä tässä

Em. ainekset pilkotaan mukaviksi paloiksi, sipuli kannattaa laittaa aika pieneksi.
Kastikkeeksi sekoitan purkillisen kermaviiliä, 1 tl Dijon-sinappia ja n. 1 dl perusmajoneesia. Maun mukaan voi lisätä sokeria, suolaa ja valkopippuria. Soosia kannattaa siis maistaa ennen kuin sen sekoittaa muihin aineksiin. Mausteeksi voi vielä heittää vähän kermaa ja jos on oikein viitseliäs, kevyesti vatkattuna.

Tässä on koristeena jättikapriksia. 

Perusmajoneesi:
n. 3 tl sinappia (Dijon, jossa ei siis sokeria lainkaan)
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria, jauhettua
2 rkl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
1 muna (jossain ohjeissa käytetään pelkkää keltuaista, mutta turha vaiva erotella niitä. Sitäpaitsi mitä sitten teet yhdellä munanvalkuaisella?)
Helpointa on käyttää tehosekoitinta, kaikki ym. ingredienssit sinne ja voimakas sekoitus. Onnistuu kyllä myös käsipelillä, mutta saattaa ranteet kyllä kipeytyä. Joukkoon lisätään 5 dl rypsi- tai muuta neutraalin makuista öljyä. Aluksi tippa kerrallaan, jotta majoneesi ei juoksetu ja lopuksi aivan ohuena nauhana.
Jos nyt kuitenkin käy niin, että alussa majoneesi juoksettuu, sitä voi yrittää pelastaa lisäämällä uuden munan.
Tästä saa myös oivallisen salaatinkastikkeen lisäämällä joukkoon kiehuvaa vettä niin, että kastike on sopivan juoksevaa.

Ja seuraava muunnelma sopii ihan kaikkeen, makkaran ja pihvin kanssa, hampurilaisen väliin, grillatun kalan kera, vain mielikuvitus on rajana. Sen nimi on Ullan möhnö. Joku fiksu sukulaisnainen on sen nimennyt.
Tämä resepti on alunperin kotoisin jostain mistä lie, mutta mun twisti on valkosipuli ja tilli. Paljon on ainesosia, mutta jos jonkun jättää pois ei vaan ole niin hyvää.

Ullan Möhnö:
3 rkl HP
1 pieni purkki tomaattipyreetä
1-4 valkosipulin kynttä
1 rkl soijaa
2 rkl sinappia
2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 rkl valkopippuria
nippu tilliä
1 muna
5 dl öljyä
Teko-ohje löytyykin yllä. Eli kaikki ainekset sinne tehosekoittimen kulhoon, kunnon pyöräytys ja öljyt varovasti perään. Jos tuntuu tiukalta, niin joukkoon voi lisätä 1-2 rkl sokeria.

So sweet summer dreams!

Ja kesäkammarinkin tein tossa yhtenä iltana...vanha trampoliini pääsi uuteen, järkevämpään käyttöön. Eli pohjana on ihan tavallinen 3 m trampoliini, sen päällä moskiittoverkko (Bauhaus, alareunan pituus 12,5 m). Tämä estänee hyttysten ja muiden ötököiden sisäänpääsyn alakautta. Seuraavaksi on 3 pakettia (eli yhteensä 12 palaa) Biltemasta ostettuja treenialustoja (palapelimallia ja n. 1 sentin paksuinen), maksoi muistaakseni 7 euroa/paketti. Alusta kerää kosteutta, ehkä, ja lämmittääkin, ehkä.

Ikeasta ostin tuplapeiton ja siihen pussilakanan, joka toimii siis patjan-aluslakanan paikalla ja on helppo nostaa sisään pois keräämästä kosteutta ja kuivuukin tarvittaessa varmaan nopeammin kuin mikään vaahtomuoviversio. Ja tietysti tämä ihanuus kaipaa paljon tyynyjä, niitä nyt löytyi kaapeista tällä kertaa.

Koko komeuden päällä on myös Bauhausista ostettu gazebo eli puutarhapaviljonki 3x3 m kooltaan. Olisin halunnut valkoisen, mutta eihän siellä  sellaista ollut. Tämä on tummanharmaa. Maksoi 79 euroa, mutta halvempaa versiota en löytänyt mistään. Ikeassa olisi ollut tummansininen versio 119 euroa. Tämä on tosi kätevä pystyttää, koska on sellaista haitarimallia ja katoskin on valmiina kiinni rungossa. Eikä tarvittu mitään työkaluja. Mukana tuli säilytyssäkki, joten se vie todella pienen tilan talvella varastossa ja on helppo koota ja purkaa. Itse asiassa tämän voisi ottaa mukaan vaikka piknikille tai festareille. On sen verran kevyt, että tällainen heikompi astiakin sen jaksaa kantaa. Ei tosin kilometritolkulla. 

Ohjeen mukaan tämän pystykseen olisi tarvittu neljä henkilöä, mutta minun versiossani tarvittiin varovainen minä ja kolme purkkia lonkeroa. Moskiittoverkon ripustamiseen tarvittiin kaksi nippusidettä, noin metri villalankaa (se pitänee korvata vielä jollain vahvemmalla, mutta tuossa hädässä en muuta narua keksinyt) ja saunajakkara. Se oli aika hutera alusta trampoliinin päällä, mutta sitä tarvittiin, että yleityin ripustamaan verkon kattoon. Se roikkuu n. puolimetrisen narun varassa. Ensin ripustin sen ihan katonrajaan, mutta sitten alareuna ei mennyt trampoliinin reunan alapuolelle, eli olisi ollut käyttötarkoitukseensa täysin hyödytön. Verkon alareunaan aion ommella vielä ihan tavallisia lyijyisiä onkipainoja, sillä tuuli vie kyllä muuten tuon mennessään. Tai ainakin heiluttelee sitä siihen malliin, että siitä ei ole hyötyä hyttysiä ajatellen. Varmaan jotkut nipsulliset pöytäliinan painotkin kävisivät, ei satu nyt sellaisia olemaan tässä, enkä sen takia kyllä lähde kaupunkiin ajamaan.

Näissä maisemissa ei melkein malta nukkuakaan! Yövalaistuksena toimii tavallinen myrskylyhty.

Kesän kevennys

Tapahtuu tietenkin salaateilla. Grillimakkaran seuraksi sopii esimerkiksi perinteinen kreikkalainen salaatti. Tai mikä tahansa, missä on vihreää ja niitä herrrkullisia, vähän makeita kotimaisia tomaatteja. Tomaatteja ei muuten kannata säilyttää jääkaapissa, varsinkaan jos ne eivät ole ihan kypsiä ostettaessa. Laitan tähän ohjeen marinoiduille oliiveille, nehän kuuluvat olennaisesti kesäsalaattiin. Ja maistuu tietty talvellakin.

MARINOIDUT OLIIVIT

purkillinen mustia, mielellään kivettömiä oliiveja (helpompi syödä)
tai jos haluat oikein kulinarisoida, osta kalamataoliiveja, kivillä tai ilman
hyvää oliiviöljyä (kyllä se rypsi/auringonkukkakin käy)
valkosipulia (ei pakollinen tietenkään, jos ei tykkää. Ja itselle sopiva määrä kynsiä)
kuivattuja yrttejä, mitä nyt sattuu löytymään (rosmariini, timjami, oregano, rakuuna...)
rosepippuria
Oliivit säilötään yleensä suolaliemeen, joten huuhdo ne nopeasti kylmällä vedellä lävikössä. Suikaloi valkosipulit tositosi ohuiksi viipaleiksi, mallilla ei ole väliä. Laita oliivit takaisin purkkiin ja heitä kerrosten väliin valkosipulin kappaleet, ripaus yrttejä ja kämmenpohjassa murskattuja rosepippureita (ilmankin pärjää). Kaada päälle öljyä niin paljon, että herkut peittyvät. Kansi kiinni ja jääkaappiin. Seuraavana päivänä ovat jo maustuneet mukavasti.
Ja muuta salaattikastiketta ei tarvitakaan! Öljyn huvetessa lisää vaan uutta tilalle. Eiku herkkuilemaan!

Heitä mut taivaaseen! Eli Tira mi sua tiskiin!

Tira mi sù! Heitä minut ylöspäin! Tiramisu on Italian lahja maailmalle, mitä tulee makeisiin herkkuihin. Parhaimmillaan se todellakin heittää jalat ylös ja pään alaspäin. Tekee mieli tehdä kuperkeikkoja.

Huomenna on "tyttöjen" kevätjuhla, saunailta, syömingit ja juomingit. Ja tietenkin jännätään MM-kisojen huipentumaa, Suomi-Ruotsi välierää. Ja ehkä jopa Kristan menestystä euroviisuissa.

Juhlat ovat nyyttärit ja minun panokseni on jälkiruoka. Muuta vaihtoehtoa ei todellakaan ole kuin tira mi sù.
Jossain reseptissä olen nähnyt (ja myös joutunut maistamaan), että Marsala-viini korvataan esim. Amaretto-liköörillä tai jollain muulla manteliliköörillä.  Tai mascarpone jollain muulla tuorejuustolla. Ei muuten toimi. Seuraava ohje on lainattu, en tiedä mistä tuo resepti alunperin on kotoisin, mutta minun A4:ni yläreunassa luke "Tony's". Se on varmaan joku ravintola jossain?

Tira Mi Su:n tarvitaan:
3 kananmunaa (eroteltuna)
4 rkl sokeria
250 g Mascarpone-juustoa
2.5 dl espresso-kahvia (voi korvata ERITTÄIN vahvalla tavallisella)
5 rkl Marsala-viiniä (pulloon jää roimasti tietysti, mutta sen voi juoda valmiin tuotoksen ja kahvin kera)
200 g Savoyardi-keksejä
Kaakaojauhetta (tummaa, sokeroimatonta)

Vatkaa keltuaiset ja sokeri todella kovaksi valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon Mascarpone, mutta huolehdi, että vaahto on lopussa kovaa. (Sekoitus käy sillä samalla vatkaimella). Vatkaa valkuaiset myös kovaksi vaahdoksi ja kääntele tämä keltuais-Mascarpone-seokseen.
Sekoita keskenään kahvi ja Marsala. Kostuta keksit nesteessä (keksien ei tarvitse olla läpimärkiä, minä kostutan yleensä vain n. puoleen väliin) ja lado ne vierekkäin vuokaan. Kaada päälle muna-Mascarpone-vaahto, ja tee toinen kerros. Laita jääkaappiin väh. 6 tunniksi, mutta paras tulos tulee, jos se saa vetäytyä yön yli.
Ennen tarjoilua sirottele päälle kaakaota. NAUTI!
Kerran kiireessä ja huonosti ohjetta lukiessani vatkasin vahingossa sokerin ja valkuaiset vaahdoksi ja pelkät keltuaiset sitten. Ei haitannut.

Tomaattikeiton tuunaus

Valmiskeitto. Kun ei jaksa pilkkoa, raastaa, keittää, soseuttaa. Apuun rientää Valio. Sen Viola-tomaatti-vuohenjuustokeitto maistuu melkein itse tehdyltä. Pitää kuitenkin tuunata, tietysti. Pilkoin joukkoon tuoreen tomaatin ja valmiiksi paistetun broilerin rintafileen. Ja mausteeksi teelusikallinen Tannisen tulista chilikastiketta, jossa on potkua vaikka muille jakaa. Sen voi tietty jättää poiskin, jos tosi tulinen ei maistu. Tässä tapauksessa puolikas annos hottista olisi riittänyt. Koko keitoksen päälle vielä rasvatonta raejuustoa. Minun makuuni paras raejuusto on X-Tra -tuotesarjan Cottage Cheese. Se on lähinnä sellaista aitoa ja alkuperäistä, mihin tutustuin hamassa nuoruudessani Englannissa. Se oli ihana uusi tuttavuus, eikä sellaista herkkua saanut Suomesta, tai ei ainakaan meidän jääkaapista. Sitten tuli Valio ja sen isorakeinen raejuusto, mikä maistui...kummalliselta. Ei lainkaan miun maun mukkaan.
En nyt ehtinyt ottaa mitätöntä kuvaa mitättömästä Päivän Sopasta, kun oli niin kiljuva nälkä. Mutta kauniin väristä ja hyvää oli. Upposi kuin vanhaan ihmiseen! (Syntymäpäiväpirulainen lähestyy jälleen).

Salomonin selätys

Eilen päätin opetella uuden virkkaustekniikan. Tai siis silmukan. Se on nimeltään Salomonin solmu tai kelttiläinen solmu, ikuisen rakkauden symboli kuulemma. Ei se niin helppoa ole, ikuinen rakkaus. Ei teoriassa eikä varsinkaan käytännössä. Novitan piirrosohjeen mukaan opin kyllä solmut solmimaan, mutta siihen se sitten jäikin. Surffailin vähän netissä, ja löytyi sitten ohjevideo, Salomonin solmu, joka vähän järkeisti asiaa. Novitan sivuilta löytyi sitten varsinainen ohjekin hartiahuiville. Ihan niin isoa projektia en vielä tässä vaiheessa halua. Syntyi pikkuinen päähuivi Suomi-Latvia-peliä seuratessa. No, meni siihen vähän pidempään. Mutta nopea tämä tekniikka on, kun sen tajuaa. Ja nopeus, se on valttia. Ainakin meikäläisen käsitekeleissä. Kaiken pitäisi olla valmista HETI.

Tässä vaiheessa joku vielä epäili, että tästä tulee stringit. Tuli siis kesähuivi.

Surffaillessani löysin muuten aika kivan näköiset käsityösivut, Natztazia. Muutaman videon ehdin katsoa, ja aika selkeältä näyttää. Täytyy joku kaunis päivä perehtyä paremmin rouvan tuotoksiin.

Tänään syntyi jo toinen kesähuivi, valkoista ja vaaleanpunaista. Taisin vähän innostua.

Ruokapuolella sen sijaan en ole kovinkaan innostunut ollut. Aamiaiseksi pari kahvia ja sitä ihanaa Valion kreikkalaista. Myöhäiseksi lounaaksi suikaloin broilerin rintafileen, uittelin suikaleita kananmunassa ja ihan kepeä leivitys korppujauhoilla, pannulle voita ja oliiviöljyä, jossa kypsytin jeeraa ja chilijauhetta. Broiskusuikaleet perään ja hetken kypsennys. Tosin nämä yksilöt vähän pääsivät kärähtämään, joku puhui puhelimessa. Tein saman tempun kesäkurpitsapaloille, jotka pilkoin suurinpiirtein samankokoisiksi kuin broiskut. Nekin vähän paloivat. Kuuma päivä siis! Lautasen pohjalle salaattisuikaleita ja reunalle tomaattia värin vuoksi. Ihan syötävää oli, palovammoista huolimatta.

Tämä on niin rumaa, että laitoin ihan vaan pienen kuvan

No joo joo, iltapalaa. On siinä hiilareita, ihan vähän. Alla on Carr'sin vesikeksejä, päällä kanttarellituorejuustoa, rucolaa, pinaattia ja miniluumutomaattia. Söin siis lounaan aivan liian aikaisin tänään.

Kalakeittoa? Ei mulle, kiitos

Kuten jo aiemmin olen maininnut, kalakeitto ei kuulu lempiruokiini, vaikka muuten melkein mitä tahansa alas meneekin. Viikonloppuna kuitenkin löysin pakastimesta savustetun lohifileen, ei kannata kysellä, miten se sinne on joutunut. Jossain kummassa mielenhäiriössä päätin tehdä siis kalakeittoa. Ihan simppeli, kirkaslieminen soppa. Vettä kattilaan, sopiva määrä tietysti. Joukkoon kalaliemijauhetta, tavallista sipulia, perunaa, porkkanaa, kuivattua tilliä ja jauhettua ja kuivattua fenkolia. Keitellään kovat pehmeiksi ja lopuksi vielä joukkoon tuoretta tilliä ja savulohikappaleet. Tarjoiluvaiheessa sopan päälle pilkottua kevätsipulinvartta. Pitäisi olla hyvää. Ja olikin. Muiden mielestä, minä puolestani en pystynyt edes maistamaan. Nooh, tänään kuitenkin löysin sopan jämät jääkaapista. Nälkä. Noukin perunat joukosta pois ja soppa mikroon. Ei voi auttaa, se savustettu lohi muuttuu keitetyksi, kun sen keittää. Se siitä. Söin väkisin. Liemi olisi ollut muuten hyvää, mutta kun se keitetyn kalan maku tuli siihenkin. Mutta jos kalakeitto kuuluu ruokavalioon, tämä on varmaan ihan hyvää.

Savulohikeitto ilman perunoita

Huutava vääryys!

Nimittäin tämä kylmyys. Eilisen vapaapäivän vietin mökillä siivoten ja pesten saunan ja huussin talven jäljiltä. Talven jälkeen kyytiä saivat myös syksyiset lehdet ja viime kesän ruohonleikkuujätteet. Tähän hyötyliikuntaan sain kulumaan aikaa n. kuusi tuntia. Sen kyllä tuntee tänään käsivarsissa. Ja naamassa. Se nimittäin punottaa. Eilen oli ehkä tämän kevään lämpimin päivä, eikä tuulenvirettäkään, tai pilviä. Niinpä suoritin päivän liikunnat sortseissa ja hihattomassa paidassa. Jostain kummasta syystä aamulla kuvittelin, että kesäkelit jatkuvat ja lähdin töihin T-paidassa ja paljain jaloin. Siis kengät tietysti jalassa, mutta ei sukkia. Päivän mittaan on tullut lisäiltyä sukkia ja huppareita. Yäk. Ahdistavaa. Vähän tuntuu, että pitäisi kaivaa myös sormikkaat esille.

Tulevana viikonloppuna on sitten tyttöjen kevätjuhlat mökillä. Se tietää syöminkejä ja juominkeja. Eli yritän pärjätä mahdollisimman vähällä rasvalla ja hiilareilla tämän viikon. En tiedä, onko tuollaisesta "paastoamisesta" mitään hyötyä tai onko siinä mitään järkeä, mutta jotenkin tuntuu, että paasto-mässäily kompensoivat toisiaan?

Tänään rakastuin. Nimittäin Valion jugurttiin. En ole koskaan ollut mikään jugurttien ystävä, kaikki maistuvat enemmän tai vähemmän tiskiaineelta (?) tai sitten ne ovat liian makeita tai veteliä tai jotain. Nyt bongasin jugurttihyllyltä Valion kreikkalaisen jugurtin, jossa pohjalla oli jotain sitruunaista kiisselin tapaista. Ihanaa. Paksua jugurttia ja raikasta - no, mitä se nyt olikaan, sitruunakiisseliä. Hiilareita siinä näkyi olevan 14 g/100 g, eli huikeat 21 g purkillisessa! Sen verran niitä päivässä kai voi nauttia. Minä ainakin voin. Enkä syö sitä varmaankaan kuin yhden purkin päivässä, enkä edes päivittäin. Tämä loppupäivä menneekin sitten ihan kasvislinjalla.

Eilen muuten sain iltavieraiksi V-veljekset ja rakennettiin heille onget. Iso-Vee ei saanut yhtään kalaa, mutta Pikku-Vee kiskaisi punakontin joka toinen minuutti. Ihme juttu, ihan samassa kohtaa onkivat samanlaisilla vehkeillä.

Pikku-Vee ja se kaikkein isoin punakontti. Taustalla Iso-Vee ihmeen iloisena

Valkovuokkoja!

Tulihan niitä. Kaksi komeaa kimppua isojen halirutistusten kera. Toivomaani lahjakorttia jalkahoitoon ei tullut, mutta enhän minä ihan tosissani sitä odottanutkaan...nuoriso käyttää vähät rahansa tärkeämpiin asioihin ja ihan hyvä niin. Äidille kuitenkin on tärkeintä se, että lapset ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Sivutoiveena kuitenkin esitin, että mua ilahduttaisi kaikkein eniten ehkä se, että siivoaisivat yläkerran, joka alkaa muistuttaa sikolättiä. Minähän siellä en majaile, mutta pakostakin joudun käymään siellä silloin tällöin. "Nyt just ei ehdi, katotaan ens viikonloppuna". Just joo. Katellaan. Nuoret herrathan asuvat kaupungissa viikot, koulujensa takia ja visiteeraavat äitiään ainoastaan viikonloppuisin. Eli sama selvällä suomenkielellä: moikkaavat tullessaan ja lähtiessään, jos muistavat! Niillä on ainainen kiire...

Lottovoittoa sen sijaan ei tainnut tulla. Ainakaan kukaan porukasta ei ole muistanut mulle ilmoittaa. Olen kuulolla.

Syömäpuolella äitienpäivä meni...ööh, en syönyt mitään koko päivänä, joku ihme mahapöpö velloi niin, että taisin jopa tyhjentää mahalaukkuni pariin otteeseen ja yöllä nousi kuume. Paastopäivä siis. Sellaisen voi pitää kerran viikossa muutenkin jos pystyy. Nesteitä pitää muistaa nauttia, muuten heikottaa niin ettei pystyssä pysy.

Löysin muuten tällaisen mielenkiintoisen linkin: 200 kaloria. Parsakaali on hyvää, terveellistä ja ravitsevaa! Puoli kiloa sitä ja sama määrä porkkanaa höyrytettynä, sormisuolaa ja se 20 g voita höysteeksi. 600 kaloria. Jälkiruoaksi vaikka 300 g kiivejä. 800 kalorin päivä. Tuon määränhän voi jakaa vaikka kolmeen eri ateriaan. Kyllä lähtee! Kilot kropasta meinaan.

Hyvästi hyvä päivä!

Sanoin itselleni, kun päivän ensimmäinen puhekontakti ilmoitti muristen: "Jumalauta on kallista kahvia". Elämä on. Keskelle otsaani pullahti pienimuotoinen pahkura, jonka pelkäsin kasvavan banaaniksi. Sain kuitenkin sen tungettua takaisin, onneksi. Tämä tapahtui lauantaina. Muuten päivä oli kohtuullisen hyvä, sekä syömisten että muiden asioiden suhteen. Aurinko helli meitä vihdoin oikein kunnolla ja antoi jo lupauksen tulevasta kesästä.
Sen kunniaksi laitoin itselleni kepeän kesäherkun, broilerin rintafileitä mozzarellalla ja tomaatilla. Somisteena kevätsipulin varsia.

Äitienpäivää odotellessa

Huomenna on lotossa aikamoinen jättipotti tulossa. Muuten en asiasta mitään tietäisi, mutta facebookin kautta tuli kaverilta kysely, josko haluaisin osallistua johonkin porukkalottohärdelliin. Laitettaisiin joku 10 vai oliko se 20:n rivin systeemi ja jos kymmenen innokasta lottoajaa saataisiin mukaan, huvin hinnaksi tulisi vaatimattomat 120 euroa. Minähän en lottoa juuri koskaan, ehkä kerran vuodessa voin rivin laittaa, jos on joku isompi potti jaossa. En edes tiedä, mitä yksi rivi maksaa. No, skippasin tämän porukkaloton. Oli mielestäni aika kova hinta. Pari päivää mietittyäni päätin sittenkin lähteä mukaan. Koska voi sitä v....tuksen määrää, jos pääpotti tulisikin juuri tuolle porukalle. Tai edes 500 euroa per pää. Ilmoitin sitten tälle porukan kokoajalle, että lähden kuitenkin messiin, laittaisiko hän tilinumeroa, mihin voin osuuteni maksaa. Ja maksoin, kylläkin vähän pitkin hampain. Ajattelin, että varmaan on ammattilottoajat asialla ja todennäköisesti noin hirmuisella panostuksella sieltä jotain takaisin tuleekin. Ja olen kuullut, että lotossa voi laittaa kaiken maailman järjestelmiä ja lisärasteja ym. mikä sitten tietty maksaakin vähän enemmän kuin normirivi.

 Seuraavana aamuna tämä primus motor sitten soitti minulle eikä naurultaan melkein saanut sanottua mitään. Aikansa kakottuaan hän sitten kysyi, että oliko mun todella tarkoitus maksaa se KOKO rivistö? Olin laittanut hänen tililleen 120 euroa, kuten viestissä sanottiin. Kuitenkin, kun porukkaa oli tuo kymmenen toiveikasta, yhden pelaajan osuus olikin 120 jaettuna kymmenellä. Ojalan matikan mukaan siis 12 egee/pää. Jaahas. Ihan huvin vuoksi vaan kysyin, että jos se päävoitto nyt tulisi, niin eikö hän voisi palauttaa niille muille sen niiden maksaman 12 euroa.  Tai voin minäkin ne maksaa, siitä potista sitten. Ja mähän siinä tapauksessa saisin sen 12 700 000 - 108 euroa. Ei kuulemma taida käydä. Ihme jäykistelyä. Luotan häneen kuitenkin niin paljon, etten aio rivejä tarkistaa. Sanoin, että mulle voi soittaa miljonääriuutiset vaikka yöllä tai aikaisin aamulla, vaikka äitienpäivä onkin. Joudun kuitenkin makaamaan pitkälle iltapäivään, niitä aamukahveja ja kakkuja odotellen. Nuorison "aamu" kun ainakin meidän perheessä on normi-ihmisten iltapäivä. Odottelen myös lahjakorttia luottokosmetologilleni. Vihje on annettu. Turhaan, luultavasti.

Joskus vuosia sitten himoitsin vaaleanpunaisia Reino-tossuja, ne olivat uusi hitti. Ja pinkki nyt sattuu olemaan lempivärini. Pari kuukautta ennen joulua aloin heitellä vihjauksia, että ovatpa ne kivat ja söpöt ja taidanpa hommata sellaiset. Jouluna...ei Reinoja. Pari kuukautta ennen äitienpäivää alkoi sama show ja vihjailu. Ei Reinoja. Siinä kohtaa ajattelin, että nyt en todellakaan luovuta. Äitienpäivästä on vain pari viikkoa synttäreihini. Jatkoin Reino-juttua sen kaksi viikkoa. Ei Reinoja. No huh huh. Päätin, etten niitä kyllä itsekään hanki, vaan odottelen seuraavaa joulua. Tuli aamutossut, juu. Ainot. Tavalliset punaiset. Kaksi numeroa liian isot. No, anyway. Ostin ne pinkit sitten itse. Jostain vielä itsellenikin tuntemattomasta syystä halusin seuraavaksi valkoisen, ihanan pehmoisen ja paksun froteisen kylpytakin. Varmaan arvaatte, miten siinä kävi. Vuosi, puolitoista ja olin sen ihanuuden omistaja. Itse hankittuna, tietenkin.

Tänään en muuten ole syönyt yhtään mitään järkevää. Savustetut ribsit olivat aivan järkyttävän hyviä.Niitä meni varmaan sisuksiin n. puoli kiloa. Ne siis keitettiin eilen lihaliemessä ja yön ne lepäsivät marinadissa. Aamulla tunti savupöntössä vielä. Ennen savustusta ne siveltiin mausteliemellä, missä oli (mitat eivät ole välttämättä aivan täsmällisiä):
n. 2 dl yömarinadia
n. 2 ruokalusikallista soijaa
saman verran punaviiniä (laadulla ei varmaan ole suurtakaan merkitystä)
pari tl kuivattua rosmariinia ja timjamia
1 tl sokeria

Lifestyle? Minun tapani

Pienemmälle, eli nuoremmalle pikkusiskolle kerroin varmaan ensimmäisten joukossa tästä uudesta harrastuksestani, siis bloggaamisesta. Mietin ääneen, että mikähän aihepiiri siinä mahtaa olla. Hän fiksuna ihmisenä kertoi heti, että sehän on sellainen lifestyle-blogi. Aivan. No, jos näin kerran on, laitetaan tähän sitten vähän minun elämisen tapojani.

Olen siis Blondi syntyjäni. Näin vanhemmiten en tosin enää ulkoisesti täysin aito ilman Mariannen apua, mutta sisäisesti kyllä, ehdottomasti.

Esimerkiksi maanantaina kävin taas siellä vuokramökilläni tyhjentämässä puutarhajätteitä sisältävän peräkärryn sinne saunan taakse. Yritin haravoida pihaa samalla, tosin huonolla tuloksella, koska piha on sellaista kuravellipeltoa, kuten aina keväisin. Ajattelin sitten, että lämmitänpä saunan, kun tuli hiki sitä kärryä tyhjentäessä. Talviaikaan saunavedet kulkeutuu kanistereissa kyliltä, mutta kesävesi siellä on. Kanisterit olivat nyt siis tyhjät. Samalla alueella on kolme muutakin mökkiä ja meillä on yhteinen porakaivo, josta talveksi tietty otetaan pumppu pois päältä ja mökkien pihoilla sijaitsevat hanat käännetään asentoon "auki", ettei pakkanen pane niitä halki. Eli keväthommiin kuuluu kaikkien hanojen laittaminen asentoon "kiinni" ja sitten kaivon pumpun käynnistäminen, eli töpseli pistorasiaan. Tarkoituksenani oli kiertää kaikki mökit ja suorittaa em. toimenpiteet. Vähän siinä mietin, että pitäisi varmaan ilmoittaa vuokraisännälle asiasta. Koska en ollut kovin sosiaalisella tuulella, en viitsinyt soittaa ja sitten iski myös laiskuus, eli en viitsinyt lähteä kävelyretkellekään. Saunan lämmitys siis jäi.

Mutta kokeilin kuitenkin sitä pihalla olevaa hanaa eri asennoissa, eikä vettä tullut. Koska hana sijaitsee 20 m saunasta, siihen on viritetty letkusysteemi, ettei tarvitse ämpäreissä vettä kantaa. Siinä on sellainen käännettävä vipu, vasemmalla "kiinni" ja suoraan eteenpäin "auki". Ei tullut vettä.
Keskiviikkona, eli eilen sitten tapasin sattumalta vuokraisännän emännän kaupan pihalla. Höpöttelimme niitä näitä ja muistin jopa mainita, että eikös ne vedet voisi jo laittaa päälle? Joo, totta, he ovat käyneet sunnuntaina laittamassa pumppuun sähköt. Ai jaa, ei mulla ainakaan tullut vettä. Rouva lupasi ystävällisesti käydä Herran kanssa katsastamassa tilanteen.

Tänään sitten, kun käytiin Naapurin Miehen kanssa sitä peräkärriä taas tyhjentämässä, tajusin, että eihän sieltä hanasta tietenkään vettä tule, kun se menee siihen letkuun, mikä johtaa saunaan. Ja jonka päässä on sellainen suutin, mistä painamalla olisi heti nähnyt, onko vedet päällä vai ei. Tuli kuin Esterin taka-alaelimestä.

Auton tankkaaminen on miesten hommia, ei Blondien. Tapahtui tänään sellainenkin, että pitkin hampain oli pakko tankata, kun se keltainen valo on viikon verran palanut. En siis aja kovin paljon. Ei muuta kuin mittarille, auto kerrankin ihan oikein päin siihen viereen ja viiskymppinen koneeseen. Letku kouraan ja tankkiin...odottelin tovin, että alkaisi hurisemaan, mutta mitään ei tapahtunut. Vaihdoin 95:n letkuun, kun ajattelin, että se 98 on varmaan sitten loppu. Ei mitään. Sarvi alkoi kasvaa otsassa. Kunnes tajusin, että pitää valita se mittari. Letkun jätin tankkiin odottelemaan ja sirosti sitten kompastuin siihen tietenkin yrittäessäni loikata sen yli. Ei ketään näkemässä, enkä itse asiassa edes kaatunut, ei siis hätää. Mittarissa oli teksti, joka kehotti kuittamaan maksettuani oikean summan ja sitten vielä valitsemaan sen mittarin. Toivottavasti se viiskymppinen riittää seuraavan kuukauden...

Helatorstain ratoksi (Varoitus: sisältää tuotesijoittelua)

Tänään on ollut reipas puutarhurointipäivä. Pensashanhikit saivat sellaista kyytiä ettei paremmasta väliä. Tosin itse toimin lähinnä assistenttina ja risujen kerääjänä, varsinaisen työn teki Naapurin Mies ja raivaussaha. Mutta haravointihommat jäivät tietysti meikäläiselle. Muutama tunti siinä pihalla vierähti kaiken kaikkiaan. Naapurin Miehen kanssa sitten käytiin tyhjentämässä peräkärryllinen risuja mökin saunan taakse ja siinä terassilla kevätauringon paisteessa nautittiin yhdet Tuplahumalat. Se on jotain uutta Karhua. Mietittiin, että tuleeko samalla satsilla tuplakännit, kuin jos joisi vaikka ihan tavallista Karhun kolmosta. Eli pelkkää säästöä se olisi sitten. Mutta todennäköisesti siitä tulee sellainen tuplakänni, että ensin on "makea", eli ilokänni ja sitten "karvas", eli itkupotkuraivarikänni. Nuo maut ainakin löysimme Tuplahumalapulloistamme.  Mielenkiintoinen olisi tietty tilanne, että nuo molemmat huppelit tulisivat yht'aikaa. Ilonauruitkupotkuraivarikännit. En taida koittaa. Ei se kalja niin hyvää ole.

Syömäpuoli sitten. Lasteni isä keitteli rimpsuluita ja niitä nälkääni vedin yhden rivin heti keittämisen jälkeen, en jaksanut odottaa grillaamista. Ihan hyvin upposi. Keitinvedessä oli ihan tavallista lihaliemijauhetta ja vähän ekstrasuolaa, kun tuo jauhe on aika suolatonta. Lihoja keiteltiin vähän vajaa tunti ja aika "mummolihaa" niistä tuli (eli ei tarvi pureskella). Ja makukin oli kohillaan. Varmaan sitten, kun ottaa värit ja lisämaut pintaan grillissä, maistuu vielä paremmalta. Huomenna tosin koitetaan savustaa niitä. Keitetyt lihat likoavat yön yli marinadissa, jossa on rypsiöljyä, valkosipulia, chiliä, mustapippuria ja lipstikkaa. Lipstikka on viime kesän satoa ja kuivatettu. Korvaa hyvin lihaliemikuution esim. keitoissa, paitsi tietty suolaa pitää liemeen sitten muistaa lisätä.

Ja koska puoli kiloa päivässä riittää, tein ihanan SALAATIN: sitä iän ikuista ameriikan ihmerapeaasalaattia, kevätsipulia, tomaattia, mozzarellaa ja mustia oliiveja. Kostukkeeksi tietysti oliiviöljyä ja punaista balsamicoa. Muodon ja huvin vuoksi päälle ruokalusikallinen sitä paahdettua sipulia ja pyöräytys mustapippurimyllystä. Nam.

Ilonauruitkupotkuraivari-kännit?

Mättöpäivä

Ei sitä aina jaksa. Eikä ehdi. Tehdä ruokaa, saatikka miettiä, mitä söisi. Tänään aamiaiseksi meni se kaksi kuppia kahvia, Hermesetaksella tietysti. Välipalaksi puoli purkkia rasvatonta raejuustoa ja yksi nakki, kylmänä tietysti. Lounaaksi ihan vähän Ingmanin suklaajäätelöä ja se jäätelön syöminen saakin riittää sitten tältä kesältä. Iltapalan aikaan sentään yritin vähän ryhdistäytyä ja tein ns. MÄTTÖSALAATIN, eli siihen tulee sitä sun tätä, mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa löytyi ameriikan salaattia, kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, kevätsipulia, tonnikalaa ja vähän katkarapuja. Soosiksi edellispäivästä jäänyttä kermaviilikastiketta. Sitä oli niin vähän, että lorautin salaatin päälle oliiviöljyä ja punaista balsamicoa. Se ei kyllä jostain syystä tähän settiin sopinut? Maistui jotenkin karvaalta. Outoa. Niin, ja uusi "rakkauteni", paahdettu sipulirouhe. Se tuntuu sopivan paikkaan kuin paikkaan, varsinkin salaatin päällä antaa sellaista kivaa rapsakkuutta. Jos huomenna sitten skarppaisi...

P.S.

Vaa'alle en ole uskaltanut vielä nousta, mutta farkut ovat löystyneet. Lisäksi tänä aamuna peilissä näkyi aivan selvä vyötärö!  Jeps, kyllä se siitä...

Ei! Ei!

Ja vielä kerran EI! Ei sen näin pitänyt mennä. Edellisviikonloppuna oli juhlat - hyvästi skarppi karppaaminen. Ruuan puolesta ei ollut ongelmia, eikä jäätelön eikä karkkien. Lonkeron suhteen kyllä. Mutta kai sitä nyt viikonlopun aikana voi juoda yhdeksän pulloa, kun ei syö mitään? Paitsi sunnuntaina puolikkaan pizzan?
Viime viikko sen sijaan sujui skarpisti, vain kasviksia - ja sitä bratwurstia. Lisäproteiinia possunleikkeestä.
Leipää olen syönyt viikon aikana n. neljä viipaletta. Ei huono. Sunnuntaina en pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan Magnumin uutuustuote Kiss-sarjasta vei voiton. Ihan turhia kaloreita ja hiilareita. Oli pahaa, Creme Bruleeeee. Siinä oli mukana karamellisoituja sokeripaloja. Ööh, ei vakuuttanut. Kuin olisi puunpaloja raksutellut. Sitten kaikki hampaanvälit oli täynnä niitä koivuklapeja.
Eilen yritin sitten taas ottaa itseäni niskasta kiinni. Tein runsaan ja ruokaisan salaatin LOIMULOHESTA. Pohjalla on ameriikan salaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa sekä kevätsipulia. Säästin taas väärässä paikassa, Rainbow'n espanjalainen kurkku oli kilohinnaltaan kaksi euroa halvempaa kuin kotimainen. Maistui niin kamalalta, että noukin kurkunpalat pois salaatin joukosta. Mutta säästin vissiin jotain kymmenen senttiä? Ihanuuden kruunasi kastike, johon tuli kermaviiliä, chilisinappia, ripaus valkopippuria, sipulinvarsia ja noin puolikkaan limen mehu. Bon Appetit!

Kas kas - kasvispäivä

Vähän syntinen olo siitä eilisestä pizzailusta. Onneksi ihan vähän vaan. Tänään ei sitten hyötyliikuta, päätti taivahan pappa siunaten päätöksensä hienoisella vesisateella. Hyötyliikuntaa ei sitäpaitsi voi harrastaa muuta kuin aurinkoisella säällä. Saa samalla terveen värin kasvoille. Ja kunhan ilmat vähän vielä lämpenevät, myös käsivarsiin.

Kauppakäynnin jätin taas tänään väliin. Jääkaapista löytyi jämäkasviksia, ihan syötäviä vielä, hyvät värit ja napakka koostumus. Kukkakaali oli kyllä siinä rajoilla, raakana en olisi ehkä syönyt, vähän nahkean oloinen kaveri.

Eli syntyi FRITEERATUT KASVIKSET, jota varten pilkoin porkkanaa, parsa- ja kukkakaalia, varsiselleriä ja kesäkurpitsaa aika rouheiksi paloiksi ja höyrytin niitä hetkisen al denteksi. Kasvien höyryttämisessä tai keittämisessä kannattaa olla tarkkana, ettei mene pitkäksi. Liikaa keitetyt ja vetiset löllökasvikset ovat ällöjä. Tässä tapauksessa ihan muutama minuutti, ei yli viittä ainakaan, riittää, koska kypsyminen jatkuu vielä pannulla.
Tein nyt noin kahden aterian annoksen (minkä siis söin kokonaan = ähky). Keitetyt/höyrytetyt kasvit kannattaa huuhtoa kylmällä vedellä, jos niitä ei käytä heti ja sitten jääkaappiin kannelliseen astiaan käyttöä odottamaan. Säilyy värit nätimpinä. Tää on taas tätä estetiikkaa.
Friteerasin kasveja vielä pannulla oliiviöljyssä, tulee kiva väri ja rapsakka pinta. Rasvahan ei ole kiellettyjen listalla karppaajalla, mutta kohtuus tietysti siinäkin. Mausteeksi vähän suolaa ja tuoretta timjamia, kun sitä näkyi vielä olevan.
Pilkoin sekaan vielä pienen pätkän bratwurstia, Pirkkaa, uusi tuttavuus. Kypsensin sen tietysti pannulla ennen kasviksia. Paistovaiheessa löysin jääkaapista vielä palan fenkolia, jonka suikailoin sipulin tapaan ja heitin pannulle bratwurstipätkien joukkoon. Koreuden pinnalle murustelin fetajuuston jämät. Ja kirsikkatomaatin vähän väriä antamaan.  Ja kiepautus mustapippurimyllystä. Nälkä on paras mauste...

Ähkyannos!

Sitäpaitsi...

Odotettavissa-pizza

Niinhän siinä sitten kävi. Sorruin, mutta sehän nyt oli lähinnä ajan kysymys. Pizzanhimo ylitti (onneksi) makeanhimon. Väsäsin tuollaisen sitten iltapalaksi. Täytteenä on vain ihan vähän aurajuustoa, ihan vähän fetaa ja aika paljon kirsikkatomaatteja. Ja intohimoisesti rakastamaani rucolaa tietenkin. Eikä juustoraastettakaan ole kuin ihan vähän. Sitäpaitsi: piti kyllä kiskoa neljättä päivää sitä kepeää borssikeittoa, mutta olin unohtanut sen yöksi hellalle, enkä uskaltanut sitä enää upottaa.

Sitäpaitsi: söin aamupalaksi vain lasillisen boysenmarjakiisseliä kera niiden kahden pakollisen kahvikupillisen. Ja lounaaksi purkillisen rasvatonta raejuustoa kirsikkatomaateilla höystettynä.

Sitäpaitsi: kannoin aamupäivällä melkein kuution polttopuita pihalta puuvajaan. Ja pinosin ne tietenkin millimetrin tarkasti siistiin pinoon, tai oikeammin kahteen. Siinä sai kyllä päivän venytykset.

Sitäpaitsi: sen lisäksi haravoin pari tuntia, taas. Sen lisäksi olin reippaana aputyttönä autoni renkaanvaihto-operaatiossa.

Sitäpaitsi: viime syksynä ostamani (kokeilematta tietenkin) koon 40 farkut, jotka eivät siis kotona mahtuneetkaan jalkaan, solahtivat sujuvasti ylleni aamulla ja vyötä olisi kaivattu! Eikä tuossa pizzapohjassa ole hiilareita varmaan nimeksikään.

Päivän klapishown jälkeen (kyykkyyn-ylös-5 m kävely puuvajalle-pinoaminen ja tämä n. 50 kertaa) takareisi- ja pakaralihakset ilmoittavat iloisesti läsnäolostaan. Samoin "hauikset", Hyötyliikunta kunniaan. Ei tarvi paljon sauvakävellä. Enkä mä ehtiskään, kun on noita muita hommia sen verran.

Sitäpaitsi: en syönyt tuosta pizzasta kuin puolet.

Mitä tänään(kin) syötäisiin?

Tuleekohan tästä sittenkin ruokapäiväkirja? Tänään en käynyt edes kaupassa, muutenkin pyrin välttämään kaupassakäyntiä viimeiseen asti, ei kuulu lempihommiin lainkaan (kenkäkauppa on asia erikseen). Eli pyrin ostamaan kerralla ainakin 3-4 päivän ruokatarpeet. Ja nälkäisenä ruokakauppaan ei kannata mennä, silloin kärryistä saattaa löytyä mitä tahansa yllättävää.
Maanantaina hain nuo borssikeitto- ja suikalesalaattiainekset sekä vihreää parsaa ja kesäkurpitsaa. Ja vähän bratwurstia, siitä on tullut näköjään uusi suosikki. Kokeilen kaikkia erilaisia, tähän asti paras on ollut Gero Geickin yrttibratwurst. Sitäpaitsi bratwurstissa on vallan kauhean vähän niitä hiilareita, se kun ei ole mitään jauhomakkaraa.

Keittiössä on ollut rauhallinen päivä, aamiaisen kuittasin kahdella kahvikupillisella, sitten pari tuntia reipasta haravointia ja lounaaksi lämmitin edellispäiväistä borssikeittoa. Sitä riittää vielä huomiseksikin. Se onkin sitten jo neljäs päivä sitä lajia, saattaa riittää tällä erää. Smetana oli loppu, joten korvasin sen tankealla bulgarian jugurtilla. Hyvin upposi. Tosin harkitsin hunajalirausta jugurtin päälle, kaipasin smetanan makeutta. Pystyin kuitenkin vastustamaan kiusauksen. Iltapalaksi tein samanlaisen salaatin kuin eilen, terästettynä kesäkurpitsalla. Ja myöhäisiltapalaksi meni pari desiä sitä bulgarialaista kera mustikkakeittotilkan (Valio). Tuohon annokseen lorahti sitten vajaa ruokalusikallinen sitä hunajaa. Makeanhimo on valtava, melkein sietämätön! Myös siksi vältän kaupassakäyntiä...

Juokseva hunaja on muuten yksi aines, minkä pitää keittiöstä myös löytyä. Se on vähän samanlainen kuin valkosipuli, käy mausteeksi melkein ruokaan kuin ruokaan. Valkosipuli ei sovi mannapuuroon kylläkään, kokeiltu on.

Olen joskus kuullut ns. kymmenen kerran "maistamissäännön". Eli jos joku maku ei miellytä, kymmenen maistamiskerran jälkeen siitä alkaakin pitää. Uskon siihen. Kokemusta on nimittäin. Hyvä esimerkki on juuri hunaja, äiti tuputti sitä meille aina pienenä ja inhosin sitä niin paljon, että kerran oksensin itkien olohuoneen lattialle. Äiti luovutti. Vasta nyt aikuisena olen alkanut melkein himoita sitä. Toinen esimerkki on varsiselleri. Voi luoja, miten voin pahoin, jos joskus sain salaatin joukossa sitä suuhuni, ihan kammottavaa. Nykyään voin popsia selleriä ihan raakana, ja käytän sitäkin salaateissa ja keitoissa aika paljon makua antamaan. Toimiikohan tuo 10 kerran taika myös kalanmaksaöljyyn? En uskalla ottaa riskiä, siis edes maistaa sitä. Yök. Kalanmaksaöljykin oli näitä äidin terveysintoilupakotus-vouhotuksia, eikä hän millään uskonut ettei se ole lasten syötävää, ennenkuin iskän kanssa salaa kaadettiin loppupullollinen vessanpönttöön. Siinä vasta järkimies! Äiti luovutti taas. Omille lapsilleni en ole edes yrittänyt tuota myrkkyä tyrkyttää. Olisivat kiitollisia.

Lisää siitä "filosofiasta"

En todellakaan ole mikään gurmeekokki. Käytän eineksiä, jos on tarvis. Jos on kiire tai ei huvita kokkailla. Useimmiten kyllä tuunaan niitäkin. Vaikka noin viimeisen kymmenen vuoden aikana valmisruuan ja einestenkin maku on onneksi parantunut huomattavasti. Mutta kyllä sen eron maussa silti huomaa, esimerkiksi pakastevihannekset vs. tuoreet. Tai einespinaattiletut vs. itse paistetut. Eineslihapullia en osta koskaan, eihän niistä oikeasti voi tietää, mistä ne on tehty. Eikä pannulla rasvassa tummanruskeaksi paistetun lihapullan makua voita juuri mikään. Tosin, kun lapset olivat pieniä, he joskus halusivat ehdottomasti niitä kammottavia Jalostajan lihapullia kastikkeessa. Jotka näyttivät koiranruualta. Muksut varmaan tykkäsivät niistä siksi, ettei tarvinnut pureskella. Saivat niitä kerran jollain venereissulla, kun oli pakko olla hätävararuokaa varastossa. Einespizzat, buuhhh. Mutta maksalaatikon ostan aina valmiina, kerran vuodessa sitä pitää saada. Tosin olen sitäkin joskus itse tehnyt (ja oli muuten paljon parempaa kuin valmistuote, rusinoilla tai ilman).

Maustamisessa vältän liiallista suolan käyttöä, sopiva suola tuo sopivasti ruuan maut esiin. Ja kokkausvaiheessa on parempi, että suolaa on vähän vähemmän kuin liikaa. Lautaselle sitä on helppo lisätä, mutta mahdoton ottaa pois. Sormisuola kunniaan!
Musta- ja valkopippurin pitää olla kokonaista ja niitä rouhitaan myllystä. Tosin hienoksi jauhettua valkopippuria voi jossain tapauksessa käyttää, esim. majoneesin maustamisessa se on parempaa kuin karkea rouhe. Chiliä ostetaan kokonaisina palkoina kuivattuna tai tuoreena, valmiit chilijauheet - ei, paitsi jos ei ole kokonaista tarjolla. Useimmiten kyllä on.
Maustehyllystä löytyy kuivattuja yrttejä myös: rosmariini, timjami ja rakuuna ovat ihan okei kuivattuina, muut yrtit tuoreena. Kuivatulla basilikalla ja tuoreella ei ole juuri mitään tekemistä keskenään. Täällä maalla on kyllä siitä kurjaa, että ainoat tuoreet yrtit paikallisessa Salessa ovat persilja ja tilli. Kesällä voi saada myös ruohosipulia järkyttävään hintaan. Ja joskus basilikaa. Mutta tietysti tarjonta vastaa kysyntää. Mistä tulikin mieleeni parin vuoden takainen keskustelu kaupan tädin kanssa. Juustohyllyä tarkastellessani (juustot ovat yksi intohimoni myös) vihjaisin tädille, että voisivat ottaa Manchegon valikoimiinsa. "Mitä se on?". No joo.
Takaisin mausteisiin. Mitäs sieltä maustehyllystä muuta löytyy...jauhettua paprikaa. Miksi? Sillä saa kivan värin paistettuihin perunoihin, muuta syytä en keksi. Curryjauhetta. Hmmm. Varmaan niihin broilerisuikaleisiin sitten. Jotka tietysti ostetaan naturel, eli ei missään hunaja- tai kermapippurimarinadeissa lilluvina. Yök. Maistuu pahalle. Kurkumaa, sillä saa kivan värin risottoon tai ihan tavalliseen keitettyyn riisiin. Jota en tietenkään nyt karppausvaiheessa syö. Kokonaisia rose- ja viherpippureita, niitä ripotellaan sinne tänne fiiliksen mukaan. Rosepippurit voi murskata ihan kämmenpohjassa, vihreät vaikka morttelissa. Mortteli on muuten aika välttämätön "kodinkone" mausteiden sekoittamisessa ja tahnojen väsäämisessä. Mulla on sellainen valtava, varmaan litran vetoinen mustasta kivestä veistetty, painaakin niin paljon, etten melkein jaksa nostaa sitä. Mutta se on kaunis esine - ja kätevä.
Ja sitten on tietysti nämä perus: neilikkaa, inkivääriä, kanelia, sekä jauheena että kokonaisena. Niitähän käytetään perinteisesti leivonnassa, mutta esimerkiksi lihapulliin saa kivan itämaisen säväyksen lisäämällä taikinaan ripauksen kanelia. Palataan tähän aiheeseen, jos on tarvis.

Järjettömän painoinen mortteli, pippurimyllyt sekä kuivattua chiliä

Laitan tähän loppuun vielä ikioman BORSSIKEITON reseptin. Tein sitä edellispäivänä ison kattilallisen, on sen verran suuritöinen, että ajattelin tehdä kunnon satsin ja nauttia siitä monta päivää. Elikkäs borssikeittoon laitoin:
4 keskikokoista porkkanaa
6 aika pientä punajuurta
3 sellerinvartta
1 ison sipulin
4 valkosipulin kynttä
n. puoli kiloa valkokaalia

Kaikki em. ainekset kuoritaan ja porkkanat ja punajuuret leikataan julienne-malliin, eli noin tulitikun kokoisiksi. Selleri, sipuli ja kaali ohuiksi suikaleiksi ja valkosipulia ei siis tuhota käyttämällä puristinta, vaan se leikataan tai murskataan veitsellä. Freesailin kaalia keittoastiassa rypsiöljyn kera vähän pehmeämmäksi ja muita aineksia ihan paistinpannulla. Huom. tarkoitus ei ole ruskistaa, vaan kuullottaa ja irrotella makuja vähän.
Kaikki kasvit kattilaan, perään vettä sen verran että juuri ja juuri peittyvät. Suolaa maun mukaan ja sitä jauhettua valkopippuria. Sekä tuoretta timjamia, sitä taisi olla n. 10 oksaa. Jos viitsii, voi lehdet riipiä erikseen, minä en viitsinyt, vaan heitin varsineen päivineen. Saahan ne sieltä sitten poimittua, jos häiritsee. Tähän asti tämä on kasvisversio.
Lisäksi laitoin ylikypsää savupalvia, ostin kokonaisen palan, jossa on kunnon läskit mukana makua antamaan. Niitä en syönyt, vaan siirsin lautasen reunalle. Jääkaapista löytyi myös vielä syömäkelpoinen yrttibratwurstin pätkä, jonka myös pilkoin kattilaan. Soppa saa pöhistä rauhassa, en nyt osaa aikaa sanoa, koska himoitsin sitä niin, että söin ensimmäisen satsin al dente eli kasvikset olivat vielä napakoita. Ihan hyvää oli niinkin. Mutta varmaan joku 1/2-1 tunti riittää. Seuraavana päivänä keitto oli vielä parempaa. Ja kunnon smetanakeko päälle! Nam.

Miksi "Taikakauha"?

Olen jo pitkään miettinyt bloggaamisen aloittamista, mutta mutta - mikä aihe? Kai blogilla nyt joku aihepiirikin pitää olla. Koska syöminen ja siinä ohessa tietty ruuanlaittokin on lähellä sydäntä, päätin sitten siitä yrittää kirjoittaa. Saattaa tietysti olla, että siinä sivussa tulee tekstiä muistakin aihepiireistä - sisustamisesta, kirjoista, elokuvista, käsitöistä. Tai elämästä yleensä.

Taikakauha. Sain vuosia sitten joululahjaksi silloin n. 12-vuotiaalta Tiina-serkulta suloisen pienen koristekauhan, jossa oli teksti "Ullan taikakauha" ja sinisiä sydämiä. Kun ihmettelin lahjavalintaa, vastaus oli: "Sä teet niin hyvää ruokaa".  Ja keittiöni oli silloin sinivalkoinen, kauhakin sävy sävyyn. Lahja oli siis valittu ajatuksella ja rakkaudella. En yleensä niin hirveästi perusta pikkutilpehööristä, mutta tuo kauha on liimattu kertaalleen kokoonkin, kun se jossain härdelissä tipahti lattialle. En luovu siitä ikinä! Laitan siitä kuvan tänne joskus, kun ehdin perehtyä aiheeseen (siis kuvan liittämiseen) tarkemmin.

Suloinen taikakauhani

Ruokafilosofia. Mulla se nyt on sellainen, että syön mitä tahansa. Paitsi etanoita ja ostereita. Lisäksi keitetty kala ei kuulu ykkössuosikkeihin. Voi olla, että täältä ette ikinä löydä kalakeittoreseptiä. Paitsi jos joskus muistan, miten tein maailman parhaan bouillabaissen. Kalaruuat ovat aina olleet ongelmallisia minulle. Esimerkiksi graavilohta maistoin ensimmäisen kerran vasta n. 22-vuotiaana. Ei siitäkään mikään lempiherkku koskaan tullut. Kylmäsavulohta kyllä voisin syödä vaikka kilon kerralla, ehkä, en ole kokeillut. Mutta sehän onkin eri laji kuin graavi. Kala menee sujuvasti piiloon grillattuna, paistettuna tai savustettuna. Ja tietysti iskän loimuttamana! Lahnaa en syö enää ikinä, enkä piikkikampelaa. Ja se paljon puhuttu ja mainostettu mademuhennos. Olen maistanut useita sellaisia, eikä mikään niistä ole saanut minua hurraamaan. Mutta makuasia on makuasia. Niin, ja sushia rakastan.

Koska kulinarismin harrastus näkyy mulla vyötäröllä (ja reisissä ja pepussa ja poskissa jajajaja...), olen yrittänyt karppailla ja varsinkin skarppailla. Pastat, perunat, jauhot ja sokerit ovat tällä hetkellä kaikki pannassa. En kuitenkaan ole ihan tiukkapipo tuonkaan asian suhteen. Saattaa olla, että ihan lähipäivinä sorrun  suklaaseen, se annettakoon mulle anteeksi. Pullaa en syö juuri koskaan (paitsi ihan uunituoreena saatan maistaa), kakkuja vain juhlapäivinä eikä niitä liiemmälti ole tässä ollut. Kasviksia syön ja valmistan niitä ruuaksi erityisen innolla. Mutta kyllä kunnon mehevä pihvi tai murea paisti maistuu myös.

Ja siihen ruokafilosofiaani kuuluu myös, että yksinkertainen on kaunista. Ja että kauniisti esille laitettu ruoka maistuu 100% varmasti paremmalta kuin sinne tänne huiskittu. Ja kertakäyttölautaset kuuluvat mökille (ja silloinkin vain talviaikaan, kun tiskaaminen on hankalaa). Mutta en tästäkään nipota. Nälkä lähtee syömällä.

Laitankin tähän loppuun tämän iltaisen salaattini. Nimesin sen SUIKALESALAATIKSI:
1 annos
kourallinen (tai nälän mukaan) ohueksi suikaloitua rapeaa salaattia (tai mikälie amerikansalaatti)
maun mukaan tuoretta rucolaa
1/2 ohueksi suikaloitua fenkolia
1/2 - kokonainen verigreippi kalvottomaksi ruodittuna (kuori greippi, poista valkoiset rämmäleet ja leikkaa terävällä veitsellä viipaleet kalvojen välistä. Sottaista, mutta kannattaa)
hyvää fetajuustoa sopiva määrä
Itse laitoin vielä eiliseltä jääneitä broilerinsuikaleita (ei saa ostaa niitä valmiiksi marinoituja, itse maustaen saa paljon paremman makuisia)
Koko komeuden päälle n. 1 tl hyvää oliiviöljyä ja punaista balsamicoa. Jos greippi on mehukasta sorttia, siitä saa oivan lisän "kastikkeeseen". Vei kielen mennessään. Ja loppui kesken. Laitan kuvan ehkä joskus.